Tänään tv:ssä: Koko perheen Disney-leffan markkinointi aiheutti hämminkiä – Outo yhteys tunnettuun pornoelokuvien näyttelijään 

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2016 valmistunut Vaiana.

Disney-animaatio kertoo seikkailunhaluisesta nuoresta tytöstä, joka lähtee uhkarohkealle matkalle pelastaakseen kansansa. Matkansa aikana Vaiana tapaa aikanaan niin mahtavan puolijumalan nimeltä Maui, joka opastaa mestarisuunnistajaksi haluavaa Vaianaa.

Toiminnantäyteisellä seikkailullaan he seilaavat halki vellovan valtameren kohdaten hirmuisia hirviöitä ja tukalia tilanteita. Matkan varrella Vaiana tulee täyttäneeksi esi-isiensä tehtävän ja löytää jotain, mitä on aina etsinyt: oman itsensä.

Elokuvan ohjauksesta vastaavat Ron Clements ja John Musker, jotka tunnetaan myös animaatioista Pieni merenneito, Aladdin ja Prinsessa ja sammakko.

Elokuvan alkuperäinen nimi on Moana, jolla sitä esitettiin Yhdysvalloissa, mutta monissa muissa maissa se sai tekijänoikeusongelmien takia nimen Vaiana tai Oceania. Lisäksi Italiassa pelättiin Moana-nimen sekoittuvan samannimiseen suosittuun italialaiseen pornoelokuvien näyttelijään Moana Pozziin.

Vaiana esitetään Nelosella lauantaina 25.05.2019 klo 18.45. Katso dubattu traileri alta.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut