Vaiana (äänenä havaijilainen Auli’i Cravalho, suomeksi Yasmine Yamajako) on unelmoinut turkoosin meren tutkimisesta niin kauan kuin jaksaa muistaa. Valitettavasti hänellä ei ole lupaa mennä valliriuttaa kauemmas. Vaianan isän, Motunui-saaren päällikön, mukaan heidän heimonsa tarkoitus on elää rauhallisesti kuivalla maalla. Mutta kun nälänhädän uhka iskee, Vaiana päättää nostaa purjeet pelastaakseen kansansa. Avukseen hänen on värvättävä puolijumala Maui (Dwayne Johnson / Veeti Kallio), jolla on lievästi sanoen melko suuri ego.
Lippukassatulot eivät valehtele: Disneyllä on Vaianassa (nimetty Euroopassa uudelleen alkuperäisestä Moanasta, jotta vältyttäisiin sekaantumiselta edesmenneeseen pornotähti Moana Pozziin) taas uusi hitti. Onhan toki huonompiakin tapoja viettää aikaansa kuin katsoa lumoavan kaunista animaatiota, joka saa ajattelemaan arvion kirjoittamisen kesken jättämistä ja lentolipun varaamista lähimmälle Polynesian saarelle sipittämään jotain kookospähkinäistä virvoiketta. No, aina voi unelmoida.
Paratiisi ei kuitenkaan ole täydellinen. Pienestä merenneidosta sekä Prinsessa ja sammakko -animaatiosta vastanneiden John Muskerin ja Ron Clementsin Vaiana ei ole aivan se irtirepäisy vanhoista kaavoista, jota monet odottivat. Entistäkin pystyvämmästä sankarittaresta ja pakollisen rakkauskuvion puutteesta huolimatta elokuvassa ei ole mitään oikeasti uraauurtavaa. ”Etkö muka ole prinsessa?” eräs hahmo toteaa. ”Jos sinulla on mekko ja eläinapuri, olet prinsessa.” Aivan. Sisimmässään Vaiana on tyypillinen Disneyn prinsessaelokuva. Siinä voi olla autistinen kukko ja vitsi twiittaamisesta, mutta Pixaria se ei ole. Lähinnä koska Pixar ei harrasta lauluja.
Jo ennen The Rockin mukaan tuloa Vaianalla oli tähti takataskussaan. Broadwayn musikaalihitti Hamilton teki säveltäjä Lin-Manuel Mirandasta kaikkien tunteman nimen. Ainakin Yhdysvalloissa, Euroopassa hän on edelleen yhtä tuntematon kuin Geordie Shoren esiintyjät. On vaikea kuvitella hänen saavan uusia faneja näiden laulujen perusteella, varsinkin, kun niitä on niin paljon. Kun on tarpeeksi kauan kuunnellet lyriikoita kuten ”tämä ei ole se kuka olet, tiedät itse kuka olet” on valmis mätkimään itselleen aivotärähdyksen, jonka vain Will Smith voi parantaa. ”Jos alat nyt laulaa, oksennan”, kuittaa Maui yhdessä vaiheessa. Liian myöhään.
Mukana on hienoja elementtejä – nopeimmin tulevat mieleen Mauin kärkkäät tatuoinnit ja Jemaine Clements kanavoimassa sisäistä Bowietaan – mutta kokonaisuus murenee poliittisen korrektiuden painolastin alla. Ensi-illan jälkeen saa varmaan lukea artikkeleita siitä, kuinka Vaiana edistää terveitä kauneusihanteita. Vaikka Vaiana näyttääkin siltä, että pystyisi hikoilematta tyrmäämään kaikki itkuiset Tuhkimot ja aneemiset prinsessa Ruususet, sanomat isolla S:llä ärsyttävät, kun ne tungetaan väkisin kurkusta alas aiemmin mainittujen virvokkeiden sijaan.
Herkullisesta ulkoasustaan huolimatta Vaiana ei ole monimuotoisuudessaan niin vallankumouksellinen kuin kuvittelee olevansa. Siinä on kuitenkin yksi elämänohje, jota aiomme tästä lähtien noudattaa: ”Mitä tahansa tapahtuukin, syytä sikaa”.