Disney-leffan nimi piti vaihtaa Italiassa – viittasi maan kuuluisaan aikuisviihdetähteen (kuva)

Mutta oli myös paljon muutakin.

12.3.2019 05:30

Disneyn Vaiana (2016) -elokuva nähtiin tietysti Suomessakin. Sen alkuperäinen nimi on kuitenkin Moana. Se lanseerattiin Euroopan maissa Vaiana-nimisenä esimerkiksi tuotemerkkisyistä.

Italiassa syy kuitenkin oli erikoisempi. Moana nimittäin oli Italiassa kuuluisa aikuisviihdenäyttelijätär.

Tähden koko nimi on Moana Pozzi. Hän oli myös rakastettu tv-persoona ja poliitikko.

Hänen työuransa alkoi mallina. Samalla hän opiskeli näyttelemistä. Joskus hän esiintyi tv-mainoksissa ja taustanäyttelijänä komedioissa. Hänellä oli pesti myös lastenohjelmassa.

Vuonna 1981 hän teki ensimmäisen aikuisviihde-elokuvansa Linda Heveret -nimellä. Tästä syntyi kohu, sillä hän työskenteli edelleen Tip Tap Club -lastenohjelmassa.

Pozzi yritti kiistää olevansa aikuisviihde-elokuvan henkilö kuitenkaan onnistumatta siinä. Kohu ei silti ollut vain negatiivinen asia, sillä sen myötä hän nousi suureksi julkkikseksi. Julkisuus puolestaan avasi hänelle uusia työmahdollisuuksia.

Vuonna 1994 tähti yllättäen sairastui. Hän oksenteli, menetti painoa ja menehtyi samana vuonna maksasyöpään.

Kuolema on herättänyt jälkikäteen salaliittoteorioita. Häntä on epäilty muun muassa KGB:n agentiksi, joka murhattiin poloniumilla. Jotkut ovat väittäneet, että hän lavasti kuolemansa päästäkseen eroon julkisuudesta.

Eläessään hän tuki LGBT-yhteisöä, parjasi mafiaa ja kampanjoi seksityön laillistamisen puolesta. Suuren osan omaisuudestaan hän testamenttasi syöpätutkimukselle.

Hänestä on tehty myös italialainen minisarja Moana (2009) sekä elokuva I segreti di Moana (2009) (Moanan salaisuudet).

Alla kuvia Pozzista.

Lähde: Factinate, Wikipedia

Lisää luettavaa