Tänään tv:ssä: Koomikkonäyttelijän suosikkihahmo siirtyi valkokankaalle, ja vieläpä erittäin onnistuneesti!

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Alan Partridge: Kukkona tunkiolla.

13.6.2018 06:30

Kukkona tunkiolla perustuu koomikko Steve Cooganin radio- ja tv-ohjelmiin luomaan Alan Partridge -hahmoon, loputtoman omahyväiseen mutta huonolla itsetunnolla, sosiaalisilla taidoilla ja hoksauskyvyllä varustettuun toimittajaan. Hahmon Kukkona tunkiolla -tv-sarjaa on esitetty Suomenkin televisiossa.

Ensimmäisessä hahmosta kertovassa elokuvassa Alan Partridge on omaa syytään ajautunut ammatilliseen umpikujaan, pienen radioaseman aamupäiväohjelman juontajaksi. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun aseman ostaa suuri mediakonserni. Omasta säälittävästäkin työpaikastaan huolestunut Partridge järjestää potkut kollegalleen.

Kollega kuitenkin sekoaa ja ottaa työtoverinsa panttivangeiksi. Jostain kumman syystä hän luottaa vain Partridgeen, ja yhdessä he aloittavat hyvin erilaisen suoran radiolähetyksen. Pikku hiljaa Partridge huomaa tilaisuutensa tulleen. Kun toimittajan oma turvallisuus on varmistettu, umpikujatilanteen purkamista ja uhrien välttämistä enemmän häntä kiinnostaa yleisön ja muun median huomion keskipisteessä oleminen.

”Yllättävän onnistunut siirto televisiosta valkokankaalle”, kirjoitettiin Episodin ensi-ilta-arviossa.

Alan Partridge: Kukkona tunkiolla esitetään Hero-kanavalla keskiviikkona 13.06.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia