Tänään tv:ssä: Kulttikomedia vuodelta 2001 – Yksi kaikkien aikojen hauskimpia elokuvia

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2001 valmistunut Zoolander.

3.12.2019 06:30

Komedian päähenkilö on hyväntahtoinen mutta harvinaisen vähä-älyinen huippumalli Derek Zoolander.

Derekin naama venähtää, kun kaupunkiin saapuu uusi kuuma nimi Hansel aikomuksenaan napata tämän vuoden palkinto.

Paholaismainen muotiguru Mugatu käyttää tilaisuutta hyväkseen ja muuttaa Derekin armottomaksi tappokoneeksi. Kyseessä on juonikas salaliitto. Hanselin avulla Derekin on tehtävä maailmasta jälleen turvallinen paikka miesmalleille.

Pääosaa esittävä Ben Stiller on myös ohjannut elokuvan. Stillerin lisäksi elokuvassa näyttelevät Owen Wilson, Will Ferrell ja Christine Taylor.

Zoolander nauttii nykyään kulttimainetta, ja siitä on kasvanut komediaklassikko. Elokuva valittiin 50 parhaan komedian joukkoon, kun Premiere-lehti listasi kaikkien aikojen parhaita komedioita.

Zoolanderille tehtiin jatkoa pitkän odotuksen jälkeen vuonna 2016, joka ei menestynyt odotetusti ja oli pettymys monille ensimmäisen elokuvan faneille.

Zoolander esitetään FOX-kanavalla tiistaina 3.12.2019 klo 23.00. Katso alta legendaarinen bensa-asemakohtaus.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia