Tänään tv:ssä: Kumpi näyttelee huonommin, DiCaprio vai DiCaprio? Titanicin vanavedessä syntyi elokuva, jota ei enää juuri muisteta

IMDb-arvosana 6,5.

11.5.2022 05:00

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1998 valmistunut Rautanaamio.

Braveheart-elokuvan käsikirjoittajana tunnetun Randall Wallacen ohjaustyö sijoittuu 1600-luvun Ranskaan. Alexandre Dumas’n tarinaan perustuvassa elokuvassa eletään loistokkuuden ja vielä suuremman epätoivon aikoja.

Kun Ranskan kuningas Ludvig XIV:n (Leonardo DiCaprio) kohtuuttomuus ylittää kaikki rajat ja hänen kansansa on nälkäkuoleman partaalla, eläkkeelle siirtyneet kolme muskettisoturia (John Malkovich, Gerard Depardieu ja Jeremy Irons) vannoo vapauttavansa salaperäisen, naamiota kantavan vangin, joka saattaa olla Ranskan ainoa toivo selviytyä.

Yksi kysymys kuitenkin jää avoimeksi: liittyykö heidän entinen toverinsa, legendaarinen d’Artagnan (Gabriel Byrne) muskettisoturien riveihin.

Rautanaamio ei saanut kovin hyviä arvosteluja, ja se on sittemmin jäänyt pitkälti unholaan.

Ilmestyessään elokuva kuitenkin menestyi lippuluukuilla mukavasti. Kassavirtaa edesauttoi se, että DiCapriosta oli tullut edellisen elokuvansa Titanicin ansiosta maailman puhutuin nuori näyttelijä.

DiCaprio sai tosin roolityöstään Rautanaamiossa kovaa kritiikkiä. Huonoille elokuville omistetussa Razzie-gaalassa kaksoisroolia esittävä DiCaprio ”palkittiin” huonoimpana valkokangasparina.

Rautanaamio esitetään Livillä keskiviikkona 11.05.2022 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa