Tänään tv:ssä: Lapsilta kielletty Disney-elokuva on oman lajityyppinsä suurimpia menestyksiä – Suomen ikärajoissa neljän vuoden heitto

IMDb-arvosana 7,1.

16.10.2022 08:00

Vuonna 1990 valmistunut Pretty Woman on kohonnut kaikkien aikojen menestyneimpien romanttisten komedioiden joukkoon.

Elokuva kertoo kovapintaisesta bisnesmiehestä (Richard Gere) ja hyväsydämisestä ilotytöstä (Julia Roberts). Heidän kohtaamisestaan Los Angelesissa käynnistyy monipolvinen ja suuria tunteita tulviva tuhkimotarina.

Julia Robertsin unohtumaton roolisuoritus huomioitiin Oscar-ehdokkuudella. Ohjaaja Garry Marshall muistetaan myös menestyselokuvista Morsian karkuteillä, Prinsessapäiväkirjat ja Kasvukipuja.

Pretty Woman on paitsi lajityyppinsä menestyneimpiä elokuvia myös Disney-yhtiön tuotannoista eniten lipputuloja kerännyt R-ikärajalla varustettu elokuva.

R-ikärajan elokuvia saa alle 17-vuotias saa katsoa vain aikuisen seurassa.

Pretty Woman esitetään Subilla sunnuntaina 16.10.2022 klo 21.00. Suomessa tv-esityksen ikäraja on 12. Elokuvan voi meillä katsoa myös Disney Plussassa, missä ikäraja on merkattu neljä vuotta korkeammaksi. Alla traileri.

Lisää luettavaa