Tänään tv:ssä: Miten voi tällä porukalla mennä elokuva näin pahasti pieleen? Menestysdekkarin filmatisointi karahti kiville

IMDb-arvosana 5,1.

27.10.2022 06:30

Vampyyridraaman Ystävät hämärän jälkeen (2008) ja vakoojatrillerin Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (2011) ohjanneen Tomas Alfredsonin ei olisi uskonut vajoavan näin syvälle, kun aiempi näyttö on noinkin vahvaa.

Vuonnan 2017 valmistunut Lumiukko on melkoinen sekasotku, minkä ohjaajakin on myöntänyt. Hän on kertonut, ettei saanut edes kuvata noin 10–15 prosenttia käsikirjoituksesta. Esimerkiksi trailereissa nähtiin useita kuvia, jotka eivät elokuvaan edes päätyneet, eli leikkauspöydän äärellä on ollut tukalaa.

Editoimassa on ollut Martin Scorsesen palkittu hovileikkaaja Thelma Schoonmaker Scorsesen toimiessa itse vastaavana tuottajana, ja päähahmoakin näyttelee ihan vakuuttavasti Michael Fassbender.

Ei näillä nimillä homman pitäisi mennä pieleen. Jo Nesbøn romaaniin perustuva sarjamurhaajatrilleri lupailee lopussa jopa jatkoa, mutta elokuva menestyi niin heikosti, että sitä tuskin tulee ainakaan tällä porukalla.

Sääli, sillä olisi mahtavaa nähdä pohjoismaalaista dekkaria isolla kankaalla enemmänkin.

Lumiukko esitettiin TV5-kanavalla jo kerran lauantaina. Luvassa on vielä kaksi lähetystä:

To 27.10.2022 klo 21.00, Kutonen
La 29.10.2022 klo 01.55, TV5

Katso traileri alta.

Arvio: Tero Heikkinen

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa