Tänään tv:ssä: Kulttielokuvan kuvauksissa hengenvaarallinen verenvuodatus oli täyttä totta – Näin syntyi ”maailman vaarallisin elokuva”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2017 valmistunut dokumentti Maailman vaarallisin elokuva.
.

Vuonna 1981 valmistuneessa Roar-elokuvassa luonnonsuojelijan perhe saapuu tämän villieläimiä kuhisevaan kotiin Afrikassa, kun isäntä itse on lähtenyt heitä vastaan. Sen enempää juonta vuonna 1981 valmistuneessa Roar-elokuvassa ei ole, mutta kiinnostavinta siinä onkin tekoprosessi, ja nykyään elokuva onkin kulttiklassikko.

Vuonna 1981 valmistuneen Roarin pääosia esittävät elokuvan ohjaaja Noel Marshall ja hänen silloinen vaimonsa Tippi Hedren, joka tunnetaan muun muassa Alfred Hitchcockin Linnut-elokuvasta. Elokuvassa näyttelee myös Hedrenin tytär, sittemmin isoksi tähdeksi noussut Melanie Griffith ja Marshallin kaksi poikaa.

Vuosia kestäneiden kuvausten kanssa tekijät ja näyttelijät olivat oikeiden petoeläinten ympäröimiä, mikä monesti johti kuolioita aiheuttaviin ja kosmeettista kirurgiaa vaativiin haavoihin. Avustajien silmissä kuvastuva kauhu on täyttä totta, eikä kuvauksissa tarvittu tekoverta!

Elokuvassa esiintyi 150 kouluttamatonta leijonaa ja tiikeriä. Kuvauksissa loukkaantui 70 kuvausryhmän jäsentä, joten Roaria onkin sanottu ”maailman vaarallisimmaksi elokuvaksi”, ja se on myös siitä kertovan dokumentin nimi.

Maailman vaarallisin elokuva esitetään Kutosella sunnuntaina 17.03.2019 klo 23.00. Katso traileri alta.