Tänään tv:ssä: Onko Die Hard -tyyppinen räiskintä sinun juttusi? Sitten kannattaa katsoa tämä vuoden 2013 ison budjetin toimintaelokuva

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut White House Down.

3.3.2019 08:00

Channing Tatumin varaan rakennettu toimintaelokuva antaa jo Independence Dayssa Valkoista taloa terrorisoineelle Roland Emmerichille mahdollisuuden romuttaa talo toistamiseen.

White House Down
kärsi lippuluukuille vähän aikaisemmin saapuneen mutta saman konseptin ympärille rakennetun Olympos on valloitettu -leffan julkaisusta. White House Down oli näistä kahdesta tuottoisampi mutta myös selvästi kalliimpi, mikä ei varmasti miellyttänyt tuotantoyhtiötä.

Juoni perustuu simppeliin konseptiin, joka voisi olla ”Die Hard Valkoisessa talossa”. John McClanen sijasta katsojat joutuvat tyytymään Tatumin vähäeleisesti tulkitsemaan Cale-poliisiin, joka unelmoi työpaikasta salaisessa palvelussa tehdäkseen vaikutuksen tyttäreensä. Kierros valkoisessa talossa saa yllättävän käänteen terroristien iskettyä rakennukseen.

Yhdysvaltain presidentin roolissa nähdään Jamie Foxx.

White House Down esitetään TV5-kanavalla sunnuntaina 03.03.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa