Tänään tv:ssä: Seksifantasia muuttuu painajaiseksi – Tekijänä verisistä kauhuelokuvista tunnettu ohjaaja

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut Knock Knock.

15.10.2019 06:30

Verisistä  kauhuelokuvistaan tunnetun Eli Rothin (Cabin Fever, Hostel) ohjaustyön esittää Keanu Reeves. Hänen esittämällään perheenisällä on elämässä kaikki päällisin puolin kunnossa.

Kun vaimo ja lapset ovat poissa, kaksi nuorta viettelijätärtä (Lorenza Izzo ja Ana de Armas) ilmestyvät hänen ovelleen. Elokuvan edetessä seksifantasia muuttuu ahdistavaksi painajaiseksi.

Jännite kärsii tahattomasta komiikasta, jonka suurin lähde on leffan päähenkilö itse. Minkäänlainen oikeiden tunteiden näyttäminen tuntuu olevan Reevesille kiusallista eikä asiaa auta, että hänen suuhunsa on laitettu sellaisia repliikkihelmiä kuin ”se oli ilmaista vi**n pizzaa”.

Viihdyttävää hänen kangertelunsa katsominen kuitenkin on, ja lopputekstien rullatessa on vaikea sanoa, oliko se myös Rothin ajatuksena.

Knock Knock esitetään Hero-kanavalla tiistaina 15.10.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia