Tänään tv:ssä: Sokea mies rakastuu syntiseen naiseen

Kiinnostava osa suomalaista elokuvahistoriaa.

23.6.2022 06:30

Tänään nähdään televisiossa vuona 1941 valmistunut kotimainen elokuva Antreas ja syntinen Jolanda.

Valentin Vaalan ohjaustyö sijoittuu vuoden 1940 Helsinkiin. Syntymästään sokea Antreas Tuurio (Olavi Reimas) saa niukan elantonsa myymällä harjoja Kauppatorilla.

Vammastaan huolimatta hän on luonteeltaan valoisa ja elämänmyönteinen ihminen. Kiltti lukiolaistyttö Martta (Kaija Rahola) rakastaa Antreasta, jolle konttoristi Jolanda (Kirsti Hurme) on unelmien täyttymys.

Sokea ja köyhä mies ei saa tunteilleen vastakaikua, mutta kun hän perii miljoonia, niin huikentelevainen Jolandakin hakeutuu Antreaksen seuraan.

Ilmestyessään elokuva sai useilta suomalaisilta kriitikoilta positiiviset arviot.

”Filmin ydin on tällä kertaa lukemattomissa pienissä yksityiskohdissa, jotka luovat mielikuvitusrikkaan ja taiteellisesti varsin pätevän kokonaisuuden”, kirjoitti Uuden Suomen arvioija helmikuussa 1941. ”

Vuosikymmeniä myöhemmin elokuvan arvostus on laskenut. Kun Antreas ja syntinen Jolanda esitettiin vuonna 1981 televisiossa, elokuvaa pidettiin vanhanaikaisena melodraamana.

Katso-lehden numerossa 8/1981 Markku Tuuli oli sitä mieltä, että Antreas ja syntinen Jolanda oli ”erityisesti henkilöohjauksen tasolla pahasti ajan kuluttama. Kirsti Hurme on pääosassa uhkea, mutta hänen niinkuin Olavi Reimaksen ja Kaija Raholankin näyttelijäsuoritukset ovat kankeita ja kömpelöitä.”

Antreas ja syntinen Jolanda saattaa olla vanhentunut, mutta se on joka tapauksessa kiinnostava osa suomalaista elokuvahistoriaa. Elokuva esitetään YLE TV1-kanavalla torstaina 23.06.2022 klo 13.10.

Jos aikainen esitysaika menee ohi, niin elokuvan voi katsoa milloin tahansa Elonet-sivustolta.

Lisää luettavaa