Tänään tv:ssä: Suomi-rockin legenda huumeiden, seksin ja rötöstelysekoilun maailmassa

20.6.2016 06:27

Tänään nähdään televisiossa Hurriganes-yhtyeen tarinan kertova Ganes vuodelta 2007.

Elokuvassa keskitytään yhtyeen keulahahmoon, jota esittää Eero Milonoff. Vaatimattomissa oloissa kasvava Remu jättää koulun kesken ja ajautuu pikkurikolliseksi. Kohdatessaan rock-musiikin nuorukainen innostuu ja opettelee soittamaan rumpuja. Ensimmäisen vankilareissunsa jälkeen mies perustaa Hurriganesin. Sitkeällä treenaamisella hän saa yhtyeen toimimaan, ja bändi alkaa kerätä suosiota.

”Remun varhainen elämä on kuin rappioromantiikalla höystettyä rock-lyriikkaa, jossa liikutaan huumeiden, seksin, vankilan ja rötöstelysekoilun maailmassa”, kirjoitti Tuomas Riskala Episodin arviossa syyskuussa 2007.

”Pääosassa esiintyvä Eero Milonoff antaa vimmaisen suorituksen, joka tuntuu keikkuvan ajoittain jopa ylinäyttelemisen rajoilla. Häkkistä ja Järvistä tulkitsevat Olavi Uusivirta ja Jussi Nikkilä jäävät melko lailla statistien osaan”, arviossa sanotaan.

Ganes nähdään Nelosella maanantaina 20.06.2016 klo 21.00.

Lisää luettavaa