Tänään tv:ssä: Suosikkiohjaajan elokuvaa haukuttiin olan takaa – Kansa tykkäsi ja levittäjä iloitsi

IMDb-arvosana 5,6.

18.4.2021 08:00

Ohjaaja Timo Koivusalo on tehnyt useita muusikkoelämäkertoja. Kulkuri ja joutsen (1999), Rentun ruusu (2001) ja Sibelius (2003) saivat kolme vuotta sitten jatkokseen Olavi Virrasta kertovan elokuvan jossa nimiroolia esittää Lauri Tilkanen.

Tilkanen ei välttämättä ulkoisesti muistuta legendaarista tangolaulajaa kovinkaan paljoa, mutta hän on erinomainen näyttelijä, jolla on upeaa esiintyjän karismaa. Ilman Tilkasta elokuva olisikin paljon huonompi. Elokuvan ansioihin kuuluu myös uskottavasti rakennettu ajankuva tyylikkäine autoineen.

Valitettavasti Olavi Virrassa on myös samanlaisia puutteita, joita Koivusalon elokuvissa on totuttu näkemään. Vaikka näyttelijät (Tilkasen lisäksi muun muassa Malla Malmivaara, Hannu-Pekka Björkman ja Martti Suosalo) ovat hyviä, he ovat joutuneet epäkiitolliseen tehtävään joutuessaan kannattelemaan elokuvan rautalangasta väännettyjä kömpelöitä kohtauksia.

Ikääntynyttä Virtaa esittävä Raimo Grönberg on niin eri näköinen kuin Tilkanen, että heitä on vaikea mieltää samaksi roolihahmoksi.

Koivusalon elokuvien tapaan Olavi Virta sai haukut kriitikoilta. Episodin kolme tähteä oli harvoja poikkeuksia. Kansa kuitenkin tykkäsi, sillä elokuva keräsi erinomaiset katsojaluvut.

”Elokuvien ensisijainen tarkoitus on saavuttaa katsojia. Tässä Koivusalo on onnistunut ja tullut Suomen suosituimmaksi ohjaajaksi. Hänen elokuviaan on ilo levittää, koska meillekin on yleisö tärkeintä ”, kommentoi elokuvaa levittäneen Disneyn edustaja, elokuvaneuvos Jussi Mäkelä.

Olavi Virta esitetään MTV3-kanavalla sunnuntaina 18.04.2021 klo 19.30. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia