Tänään tv:ssä: Tämä 80-luvun komedia on nähty monta kertaa, mutta onhan se täysi napakymppi

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1984 valmistunut Poliisiopisto-elokuvasarjan ensimmäinen osa.

7.1.2019 06:30

Klassikkokomedia tarjoaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun poliisikoulun ovet aukeavat tuiki tavallisille tumpeloille. Vasten tahtoaan joukkoon liittynyt kokelas Mahoney ottaa tehtäväkseen jallittaa käskyttäjiään.

Elokuvasarjan avausosa onnistui kutakuinkin kaikessa heittämällä hersyvät hahmot yllättäviin tilanteisiin yleensä katastrofaalisin seurauksin. Slapstickin lakien mukaisesti törmäilijät kyykyttivät kuitenkin lopulta auktoriteetit fanfaarien soidessa, ja hyvin pärjäsi elokuvasarjakin. Jatko-osia tipahteli peräti kuusi.

Pääosia esittävät Steve Guttenberg, Kim Cattrall, G.W. Bailey, Bubba Smith ja George Gaynes. Ohjauksesta vastaa Hugh Wilson.

Poliisiopisto esitetään Nelosella maanantaina 7.1.2019 klo 21.00. Uusinta tiistaina 08.01.2019 klo 23.05. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa