Tänään tv:ssä: Tätä ei nähty Suomen teattereissa – Huippuohjaaja ja suosikkinäyttelijät vuoden 2013 laatuleffassa

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Labor Day.

10.1.2019 06:30

Kate Winslet esittää 80-luvulle sijoittuvassa draamassa eronnutta, poikansa kanssa asuvaa, alakuloista Adelea. 13-vuotias Henry yrittää huolehtia äidistään, vaikka ymmärtääkin tämän tarvitsevan todellisen miehen ja rakkautta ympärilleen.

Eräänä päivänä kaupassa he sattumalta tapaavat haavoittuneen Frankin (Josh Brolin), joka myöhemmin paljastuu murhasta tuomituksi vangiksi. Äiti ja poika joutuvat auttamaan heidän kotiinsa asti tulevaa miestä, mutta tuntuvat alusta asti luottavan siihen, ettei mies tee heille pahaa.

Karkuri päätyy viettämään Labor Day -viikonlopun Adelen ja Henryn luona. Adele ja Frank kiintyvät nopeasti toisiinsa ja kohta Frank nähdäänkin jo laittamassa ruokaa, kunnostamassa paikkoja ja viettämässä aikaa pojan kanssa. Frankin tultua taloon Henry saa uuden isähahmon ja Adele saa rinnalleen kaipaamansa miehen. Samanaikaisesti poliisipartio etsii karannutta vankia. Kun Frankin olisi oman tilanteensa vuoksi parhainta jatkaa matkaansa, ei kolmikko haluakaan erota.

Jason Reitmanin (Juno, Up in the Air) ohjaama Labor Day perustuu Joyce Maynardin samannimiseen romaaniin. Tarina kertoo koskettavasti, kuinka kaksi elämässään haavoittunutta voi löytää rakkauden ja muodostaa yhdessä uuden perheen menetetyn tilalle.

Arvostetusta ohjaajasta ja niminäyttelijöistä huolimatta Labor Day ei tullut Suomessa lainkaan teattereihin, sillä lipputulot Yhdysvalloissa jäivät vaatimattomiksi ja kriitikoiden arviotkin olivat keskinkertaisia.

Labor Day esitetään Hero-kanavalla torstaina 10.01.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa