Tänään tv:ssä: Tekikö Tom Cruise parhaan elokuvansa vuonna 1989 – Johti ensimmäiseen Oscar-ehdokkuuteen

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1989 valmistunut Syntynyt 4. heinäkuuta.

Oliver Stonen Vietnam-trilogian keskimmäinen osa perustuu sodassa invalidisoituneen Ron Kovicin elämään ja muistelmiin. Aiemmin pelkkiä kauniiden poikien rooleja näytelleelle Tom Cruiselle Kovicin rooli oli ensimmäinen merkittävä imagoa vakavampaan suuntaan rakentava irtiotto, jossa hän uskalsi olla ruma ja likainen ja joka johtikin uran ensimmäiseen Oscar-ehdokkuuteen. Kyseessä onkin ehkä Cruisen paras rooli.

Kovicin elämäkerta lähtee liikkeelle 60-luvun lopun idealistisista vuosista, jolloin mies värväytyy vapaaehtoisena Vietnamiin voidakseen tehdä velvollisuutensa samalla tavoin kuin edellinen sukupolvi oli tehnyt omansa toisessa maailmansodassa. Unelmat haaksirikkoutuvat, kun Kovic haavoittuu sodassa ja palaa kotiin rullatuoliin sidottuna raajarikkona. Idealismi pirstoutuu samalla, ja Kovic muuttu raivopäiseksi sotaa vastustavaksi aktivistiksi.

Syntynyt 4. heinäkuuta on ennen kaikkea luomiskautensa huipulla olleen Stonen virtuoosimainen näyttö. Ohjaaja pokkasikin ansaitusti tästä elokuvasta jo toisen ohjaus-Oscarinsa neljän vuoden sisällä. Muutenkin koskettavan elokuvan kruunaa John Williamsin upea musiikkiraita.

Syntynyt 4. heinäkuuta esitetään TV5-kanavalla torstaina 12.09.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.