Tänään tv:ssä: Upea gangsterielokuvien helmi – ensimmäinen julkaistu versio melkein tuhosi elokuvan

Eeppistä katsottavaa illan ratoksi.

3.8.2018 06:30

Tänään nähdään televisiosta Once upon a time in America – suuri gangsterisota (1984). Elokuva on yksi gangsterielokuvien klassikoita.

Ohjaaja Sergio Leone tunnetaan erityisesti upeista lännenelokuvistaan, mutta on hän muutakin tehnyt. Rikosdraama Once upon a time in America – suuri gangsterisota on arvostettu klassikkoelokuva. Se jäi myös Leonen viimeiseksi.

Elokuva kertoo tarinan, joka kattaa vuosikymmenten ajanjakson. Gangsterinalkujen nuoruutta kuvataan aluksi Brooklynin kaduilla. Sieltä heidän rikollinen elämäntyylinsä johtaa gangsterielämään. Juonikuvioita sävyttää mestarisäveltäjä Ennio Morriconen kaunis musiikki.

Elokuva oli alun perin jopa kahdeksan tuntia pitkä. Leone sai saksittua sen kuusituntiseksi aikeenaan julkaista se kahdessa osassa. Tuottajat eivät kuitenkaan sulattaneet ideaa ja elokuva piti typistää 3 tuntiin 49 minuuttiin.

Teattereissa näytettiin lopulta vielä lyhyempi versio, joka kävi sen kohtaloksi – tarinaa ei pystynyt typistämään muutamaan tuntiin. Elokuva ei menestynyt lippuluukulla eikä saanut Oscar-ehdokkuuksia. Vasta sen pidempi versio toi sille ansaitsemansa arvostuksen.

Jennifer Connelly tekee elokuvassa ensimmäisen roolisuorituksensa. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Robert de Niro ja James Woods.

ELokuva nähdään Yle Teema / Fem -kanavalla tänään 3.8.2018 kello 21.00.

Lisää luettavaa