Tänään tv:ssä: Uskomaton rikostapaus muuttui elokuvaksi – toimintatähti elämänsä roolissa

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut Pankkikeikka.

11.10.2017 06:27

Vuonna 1971 sitten Baker Streetillä Lontoossa tehtiin pankkiryöstö, jossa hävisi rahaa miljoonien puntien arvosta, eikä tekijöitä koskaan saatu kiinni. Valtio vaikeni ja julisti tapauksen salaiseksi, ja vasta 2000-luvun alkupuolella ryöstöön liittyvät yksityiskohdat julkistetiin. Pankkikeikka on tositarinaan pohjautuva uskomattomalta tuntuva tarina, jota voisi luulla kokonaan mielikuvituksen tuotteeksi.

Rahavaikeuksissa oleva Terry (Jason Statham) saa ystävältään Martinelta (Saffron Burrows) vinkin isosta keikasta. Pikkutekijä kavereineen arastelee, mutta houkutus käy liian suureksi ja tiimi kasataan pankkikeikkaa varten. Lammessa uivat kuitenkin isommat kalat valtiollisesta seksiskandaalista lähtien ja homma muuttuu erittäin vaaralliseksi.

Pankkikeikka on ihastuttavan yksinkertaisista lähtökohdista ponnistava ryöstötarina, joka edetessään kasvaa huimiin mittasuhteisiin. Perinteisissä toimintaosissa vaikuttanut Statham muistuttaa soveltuvansa monimuotoisempiinkin rooleihin. Pankkikeikka onkin ehkä hänen paras työnsä näyttelijänä.

Pankkikeikka esitetään Hero-kanavalla keskiviikkona 11.10.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia