Tänään tv:ssä: Mafian teräsnyrkki on periaatteen mies – Hollywoodin supertähti väkivaltaisessa roolissa

2.12.2015 05:05

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut Killing Them Softly.

Jackie Cogan on palkkamurhaaja, jolla on periaatteita. Vaikka hänen työnsä on päästä ihmisistä ilmat pihalle, hänen mielestään ei ole mitään syytä sille, että heidän pitäisi kuolla kauhuissaan. Hän uskoo ”pehmeään tappamiseen”.

Cogan on kutsuttu selvittämään mafian suojeluksessa pidetyn korkeiden panosten pokeripelin yhteydessä tapahtunutta ryöstöä. Kaksi pikkukonnaa, jotka eivät osaa ajatella tekojensa seurauksia, on saatu suostuteltua rokottamaan pahimpia mahdollisia rokotettavia.

Coganin tehtävänä on palauttaa rikollisjärjestön kunnia mutta myös rahat, joiden katoaminen tuleville odotuksille ladatussa laittomassa talousjärjestelmässä uhkaa kaataa koko korttitalon. Ohjaaja-käsikirjoittaja Andrew Dominik päivitti George V. Higginsin 1970-luvun jännitysromaanista analogian 2000-luvun talouskriisille.

Silkkihansikkaaseen puettua mafian teräsnyrkkiä näyttelee Brad Pitt, joka teki Dominikin kanssa yhteistyötä myös elokuvassa Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta. Väkivaltainen jännitysdraama Killing Them Softly pääsi kisaamaan jopa Cannesin kultaisesta palmusta.

Killing Them Softly nähdään Hero-kanavalla keskiviikkona 2.12.2015 klo 21.00. Katso traileri alta.

(Episodi/JH&JV)

Lisää luettavaa