Tänään tv:ssä: Viiden tähden elokuva aikamme kulttiohjaajalta – Pääosassa Star Wars -tähti

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on peräti 96.

11.10.2020 00:30

Kulttiohjaaja Jim Jarmuschin (Down by Law, Kahvia ja tupakkaa Only Lovers Left Alive) vuoden 2016 ohjaustyö Paterson on arkinen pikku elokuva, jossa ei tapahdu paljoa.

Viimeisimmistä Star Wars -elokuvista ja monista muistakin menestyselokuvista tuttu Adam Driver nähdään elokuvan nimiroolissa.

New Jerseyssä asuvan bussikuskin elämässä päivät muistuttavat toisiaan.

Paterson käy töissä, viettää koti-iltoja tyttöystävänsä kanssa, ulkoiluttaa koiraansa ja piipahtaa hämyisässä lähibaarissa.

Tyttöystävällä on epärealistisia unelmia, mutta vaatimaton Paterson haluaa vain kirjoittaa runoja muistikirjaansa.

Jarmusch kertoo nimihenkilön tarinan tarkkasilmäisesti ja sympaattisesti.

Paterson on taiteilija koko sydämestään, mutta hahmo ei melankolisesta luonteestaan huolimatta ole mikään ryppyotsainen synkistelijä.

Vain Jarmusch osaa kuvata eksistentialismia näin lämminhenkisesti!

Patersonin Rotten Tomatoes -prosentti on peräti 96. Elokuva sai Episodin ensi-ilta-arviossa täydet viisi tähteä.

”Se saa uskomaan, että maailma on oikeasti paikka täynnä yksinkertaisiin asioihin piilotettu uskomatonta kauneutta”, kirjoitti Marta Balaga arviossaan.

Paterson esitetään Yle Teemalla sunnuntaina 11.10.2020 klo 12.01. Jos aikainen esitysaika menee ohi, niin elokuva on katsottavissa myös Areenassa 13 päivän ajan. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia