Bong Joon-ho’n mestarillinen Memories of Murder (2003) jäi ilmestyessään parikymmentä vuotta sitten Suomessa melko vähälle huomiolle.
Vuonan 2020 se sai kuitenkin meillä teatteriensi-illan, kuten myös ohjaajan toinen varhaisempi teos Mother (2009). Tämä johtuu tietenkin Parasiten (2019) suurmenestyksestä. Nämä kolme koreankielistä elokuvaa ovatkin ohjaajan varsinaisia mestariteoksia.
Ohjaajan luottonäyttelijöihin lukeutuva Song Kang-ho näyttelee rikospoliisia, jolle pikkukaupungin murha-aallosta tulee pakkomielle ja epäiltyjen lista kasvaa päivä päivältä. Virkavallan keinot ovat vähintäänkin kyseenalaisia.
Sarjamurhaajatrillerinä Memories of Murder on genrensä ehdotonta kärkeä ja Bong tuntee lajityyppinsä edelläkävijät hyvin. Onhan esimerkiksi Alfred Hitchcock yksi hänen lempiohjaajistaan.
Bongin omintakeisessa tyylissä salamannopeat genrevaihtelut esimerkiksi kauhusta komediaan tuntuvat alati orgaanisilta. Memories of Murder tunnetusti perustuu 80-luvun tositapahtumiin, jossa murhaajaa ei koskaan saatu kiinni.
Vasta joitakin vuosia sitten mysteeri ratkaistiin, mutta elokuva ei tietenkään ole siitä tietoinen. Silti sen tehokas viimeinen kuva jää kalvamaan katsojan mieltä.
Memories of Murder esitetään Yle Teemalla keskiviikkona 2.11.2022 klo 21.45. Areenassa 10.1.2023 saakka. Katso traileri alta.
Arvio: Tero Heikkinen
