Eteläkorealainen Snowpiercer on kirjaimellisestikin hyytävä dystopia tuhon jälkeisestä maapallosta ja sen uudella tavalla järjestäytyneistä ihmiskunnan rippeistä. Elokuvan historiassa ilmaston lämpeneminen on vuonna 2014 edennyt sellaiseen pisteeseen, että ihmisten on turvauduttava testaamattomaan tieteelliseen kokeeseen sen pysäyttämiseksi. Yritys kuitenkin epäonnistuu kohtalokkaasti, ja se laukaisee loppumattoman jäätävän talven, joka tuhoaa lähes kaiken elämän planeetaltamme.
Elokuvan nykyhetkessä, vuonna 2031, elossa olevat ihmiset ovat ahtautuneet loputtoman pitkään junaan, joka koskaan pysähtymättä kiitää kiskoillaan jäisten maisemien halki maapallon ympäri. Nykyiset VR:n lippuluokat eivät ole mitään verrattuna uuteen maailmanjärjestykseen, jossa ihmiskunnan köyhä enemmistö on tungettu ahtaisiin oloihin junan peräpäähän. Rikas eliitti nauttii paremmasta ja väljemmästä elämästä junan etupäässä. Elokuvan yhteiskunnallinen kommentointi ei siis ole hienovaraisimmasta päästä.
Massat pidetään hengissä aseistautuneiden joukkojen jakamilla teollisesti valmistetuilla proteiinipatukoilla. Satunnaisesti junan etupäästä saapuvat paremmat ihmiset ottavat ”terveydellisistä syistä” mukaansa köyhälistön lapsia, joita vanhemmat eivät enää koskaan sen jälkeen näe.
Ei siis ihme, että junan slummimaisten viimeisten vaunujen roskasakin joukossa kytee kapina. Sitä ruokkivat proteiinikikkareiden joukossa vaunun etupäästä lähetetyt salaperäiset viestit, jotka kannustavat ja ohjeistavat kansannousua. Niinpä epätoivoinen, tasa-arvosta tai ainakin paremmasta elämästä haaveileva sekalainen sakki lähtee sopivan hetken tullen raivaamaan tietään kohti veturia yksi vaunu kerrallaan.
Elokuvan ohjaaja Bong Joon-ho tunnetaan meilläkin Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla vierailleista vinkerosta murhamysteeristä Memories of Murder (2003) sekä ennen kaikkea vuonna 2006 ilmestyneestä modernista hirviöelokuvahitistä, The Hostista. Snowpiercer on hänen ensimmäinen englanninkielinen ohjauksensa, josta on kovaa vauhtia muodostumassa yhtä arvostettu teos kuin edellämainituista. Ainakin rahallisesti siitä on lähiaikoina tulossa The Hostiakin isompi kansainvälinen genrehitti.
Länsimaissa elokuvan menestystä helpottanee se, että sen pääosissa nähdään käytännössä tuttuja britti- ja Hollywood-näyttelijöitä kuten Chris Evans, Jamie Bell, Tilda Swinton, John Hurt ja Ed Harris. Monet heistä on tosin stailattu tai tuhrittu lähes tunnistamattomiksi.
Snowpiercer perustuu 1980-luvulla alkunsa saaneeseen ranskalaiseen tieteissarjakuvaan. Mikä on valtavan junan rakentamisen ja maapallon jatkuvan kiertämisen logiikka, ei elokuvasta oikeastaan selviä. Mutta ajatuksellisesti ja visuaalisesti se on kuitenkin niin valtavan upea idea, ettei konseptia edes halua kyseenalaistaa.
Visuaalisuus on muutenkin elokuvan herkkua, ja hieno kuvaus ja lavastus korostavat vaunu kerrallaan avautuvia uusia ympäristöjä. Yllätyksiä riittää, mutta paketti säilyy kuitenkin tyylikkäänä kokonaisuutena, vaikka jokaisen oven takaa löytyy jatkuvasti yhä uusia ja erilaisia tiloja. Myös toimintaa on tasaisesti, ja se muuttuu yhä henkilökohtaisemmaksi sitä mukaa, kun kapinallisten matka etenee ja väki vähenee rintamalinjojen molemmin puolin.
Vaikka Snowpiercerin kuvaaman luokkayhteiskunnan rajoja ei ole vedetty kovin herkin vedoin, eivätkä ne edes ole erityisen omaperäisiä, on elokuvassa paljon hyvän scifi-tarinan edellyttämiä tieteisoivalluksia. Alkuasetelmien esittelyn jälkeen seuraava yhä uusien vaunujen valloitus on koostettu nerokkaasti, sillä katsoja yllätetään jatkuvasti eikä peruskonseptin toisto toimivan rytmityksen ansiosta tunnu missään vaiheessa tylsältä.
Parasta on kuitenkin tarinan arvaamattomuus, jossa toiveikkuus ja sitä seuraava äärikyynisyys vuorottelevat mukavasti pitäen katsojan otteessaan ja poissa tasapainosta.