Barking Dogs Never Bite

Koirat voivat haukkua, mutta pureminen taitaa olla aika lailla ihmisen hommaa.

23.6.2021 09:27
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.06.2021

Oscareita voittaneen Parasiten (2019) menestyksen myötä Suomen valkokankaille on viime vuoden aikana tuotu laajempaan levitykseen myös ohjaaja Bong Joon-hon varhaisempia töitä. Pandemiasta huolimatta Memories of Murder (2003) ja Mother (2009) keräsivät merkittävästi katsojia teattereissa, joten oli selvää, että myös miehen esikoisohjaus nähtäisiin isolla kankaalla.

Barking Dogs Never Bite (2000) on mustaa huumoria viljelevä satiiri, jossa ohjaajalleen tyypilliset tyylikeinot ovat jo vahvasti esillä. Vaikka elokuvassa on rutkasti myös jännittäviä ja dramaattisia elementtejä, on se selkeästi Bongin uran komediallisin esitys.

Heti alussa tekijät haluavat varoittaa katsojia siitä, että elokuvassa nähdään koiriin kohdistuvaa väkivaltaa Niitä ei ole vahingoitettu millään lailla, vaikka kohtaukset näyttävätkin todella aidoilta. Joidenkin mielestä 12-ikäraja Suomessa voi olla liian alhainen. Tämä tuskin kuitenkaan oli syy siihen, ettei elokuva ollut aikanaan kotimaassaan taloudellinen menestys, vaan kiinnostus siihen on herännyt maailmanlaajuisesti vasta viime vuosina.

Elokuvan inspiraationa on osittain toiminut Koreassa lasten suosima englantilainen romaani A Dog of Flanders (1872) ja etenkin sen japanilainen anime-versio (1975). Tarinallisesti elokuva on provokatiivinen ja melko yksinkertainen, mutta sen toteutus ei niinkään. Makaaberissa farssissa nähdään esimerkiksi kamera-ajoja, jotka ovat varmasti olleet työryhmälle aikanaan erittäin haasteellisia. Tiettyjen käsivaraottojen esikuvana on varmasti ollut Hohto (1980), mutta korealaisten lokaationa ei ole kummitteleva hotelli vaan pääosin työläisväen suosima kerrostalokompleksi, jossa ohjaaja itsekin asui aikanaan.

Yun-ju (Lee Sung-jae) on kunnianhimoinen jatko-opiskelija, jonka täytyy lahjoa iäkkäämpi yliopiston professori päästäkseen hänen seuraajakseen. Hänen partnerinsa on raskaana, ja naapuriasunnon alituisesti haukkuva koira lisää miehen stressitasoa. Hänelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin päästää koira hengiltä, mutta ensin pitää selvittää missä asunnossa koira lymyilee.

Koiria katoaa alueella useinkin ja nuori virkailija Hyun-nam (Bae Doona) leimailee katoamisilmoituksia työkseen. Piakkoin vierailemme myös kerrostalon ankeassa kellarissa ja tutustumme omalaatuiseen talonmieheen (Bongin elokuvien vakiokasvo Byun Hee-bong).

Tero Heikkinen

Barking Dogs Never Bite -elokuvan traileri

Lisää luettavaa