Tänään tv:ssä: Viiden tähden rikoskomedia vuodelta 2008 – ”Lajityyppinsä parhaita edustajia”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut Kukkoilijat (In Bruges).

25.6.2018 08:00

Martin McDonaghin (Three Billboards Outside Ebbing, Missouri) esikoisohjaus on yksi 2000-luvun parhaita rikoskomedioita, ja Episodi antoi sille viisi tähteä ensi-ilta-arviossa.

Irlantilaisnäyttelijät Colin Farrell ja Brendan Gleeson ovat palkkamurhaajakaksikko Ray ja Ken, jotka lähetetään Lontoosta pariksi viikoksi rauhoittumaan Belgian Bruggeen.

Idyllinen pikkukaupunki hurmaa Kenin täydellisesti, mutta kuumaverisempi Ray ei tahdo sopeutua uuteen ympäristöön. Myös Rayn mieli muuttuu, kun hän tapaa vastustamattoman viehättävän elokuvantekijän Chloen (Clemence Poesy). Kohta Rayn ja Kenin pomolla (Ralph Fiennes) on täysi työ saada miehet takaisin ruotuun.

Kukkoilijat esitetään Hero-kanavalla maanantaina 25.06.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa