Tänään tv:ssä: Viiden tähden sotaseikkailu – ”Kaikki loksahtaa kohdalleen täydellisesti”

Tänään on Quentin Tarantinon faneilla odotettavissa mukava tv-ilta.  Illalla esitetään Tarantinon sotaelokuva Kunniattomat paskiaiset vuodelta 2009.

13.10.2017 06:27

Kunniattomat paskiaiset sai Episodin ensi-ilta-arviossa täydet viisi tähteä.

Pulp Fiction on edelleen Quentin Tarantinon paras elokuva, mutta yhtäaikaa hillitön ja silti täysin ohjaajansa hallitsema Kunniattomat paskiaiset nousee aika lähelle”, Jouni Vikman kirjoitti.

”Elokuvassa kulkee rinnakkain kaksi juonta, jotka limittyvät koskematta toisiinsa kunnolla oikeastaan kertaakaan. Silti kaikki loksahtaa kohdalleen täydellisesti ja loogisesti. Pian huomaa oikeasti jännittävänsä, onnistuuko Hitlerin salamurhajuoni – yli 60 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä ja satojen siitä kertoneiden elokuvien jälkeen! Tarantinon paluu osoittaa, että hän on edelleen mestari napsimaan populaarikulttuurin palasia ja muodostamaan niistä jotain uutta, ainutlaatuista ja sataprosenttisesti viihdyttävää.”

Natsiupseeria esittävä Christoph Waltz teki elokuvassa läpimurtonsa. Hänet palkittiin roolistaan parhaan miessivuosan Oscarilla. Kyseessä onkin ehkä kaikkien aikojen paras konnan rooli.

Kunniattomat paskiaiset nähdään TV5-kanavalla perjantaina 13.10.2017 klo 21.00. Katso alta hupaisa kohtaus elokuvasta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia