Tänään tv:ssä: Vuoden 1999 elokuvan väkivalta sai aikaan valtavan kohun, mutta tapettiinko siinä viestintuoja

IMDb:n Top 250-listalla sijalla 11.

David Fincher aloitti ohjaajan uransa mainosten ja musiikkivideoiden tekemisellä. Ensimmäinen pitkä elokuva oli Alien 3 (1992), jonka ohjaajaksi hänet valittiin Renny Harlinin tilalle.

Fincherin seuraava elokuva Seven olikin jo valtaisa menestys. Se teki teki hänestä ohjaajan Hollywoodin A-sarjaan, missä hän on myös pysynyt.

Fincherin vuonna 1999 ohjaama Fight Club perustuu Chuck Palahniukin romaaniin. Siitä on käsikirjoituksen muokannut Jim Uhls.

Edward Norton esittää tarinan nimetöntä kertojaa, joka on ahdistunut. Työelämä on pelkkää tyhjänpäiväistä toimistorutiinia eikä vapaa-aikaan kauheasti tuo helpotusta huoneiston täyttäminen Ikea-katalogin koko mallistolla. Hän kärsii unettomuudesta ja tuijottelee yökaudet TV-shopia puolinukuksissa.

Mies pyytää lääkäriltä pillereitä tuskaansa mutta tohtori määrääkin hänet syöpäsairaitten kokouksiin, koska siellä näkee ”todellista tuskaa”. Tämä tuntuukin auttavan, ainakin hetkeksi. Näissä tapaamisissa kertoja törmää Marlaan (Helena Bonham Carter), jolla tulee olemaan iso merkitys hänen elämässään.

Elämästä tuntuu kuitenkin yhä puuttuvan jotain. Kaivattua lisäpotkua tulee kun kertoja tapaa saippuakauppias Tyler Durdenin (Brad Pitt), joka tuntuu olevan kaikessa hänen vastakohtansa. Tylerin mielestä nykyajan miehen ongelma on se, että ei enää ole sotia, joissa voisi taistella niin kuin isät ja isoisät tekivät. Elannon hankkimiseksi ei tarvitse fyysisesti ponnistella.

Soturiksi ja metsästäjäksi luotu ihminen onkin vain kuluttaja ja shoppailija, joka tekee tyhjänpäiväistä työtä päästäkseen vapaa-aikana kuluttamaan rahansa tarpeettomiin asioihin. Tylerin mielestä tämä tukahduttaa ihmisen villin puolen. Hän haluaa perustaa kerhon, jossa aggressiot voidaan purkaa luonnollisesti, nyrkkitappeluissa. Tappelukerhosta tulee valtava menestys ja jonkin ajan kuluttua Tylerillä on jo isommat kuviot mielessään.

Fight Club on terävä satiiri nykypäivän yhteiskunnasta, jossa tunteet on tukahdutettu. Mies saa purkaa tunteitaan avoimesti vasta kun pallit on leikattu irti, ja hänelle alkaa kasvaa rinnat. Tällainen tarina on elokuvan Bobilla (Meat Loaf). Naiselle taas näyttää olevan sallittua puhua avoimesti seksistä vasta kun hän on kuolemaisillaan syöpään.

Elokuvan tappelukohtaukset ovat todella brutaaleja. Ne menevät täysin överiksi. Todellisuudessa kukaan ei moisen mäiskeen jälkeen olisi hengissä. Fight Clubin tappelupukarit sen sijaan menevät seuraavana päivänä töihin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Korkeintaan silmä on mustana ja poskihammas vähän heiluu.

Elokuvan väkivaltaisuutta on voimakkaasti kritisoitu. Mutta väkivaltaa ei ole tarkoitettukaan realistiseksi, eikä sitä ole erityisen paljon. Vastaavanlaista nyrkin ja monon heilutusta tulee nykyään joka tuutista.

Silti juuri Fight Club on herättänyt enemmän kohua. Tämä on surkuhupaisaa, koska juuri Fight Clubin kaltaiset elokuvat herättävät miettimään väkivallan perimmäisiä syitä. Samanlaisen ”tapetaan viestintuoja”-ilmiön joutuivat kokemaan aikoinaan myös elokuvat Kellopeli appelsiini tai Syntyneet tappajiksi.

Visuaalisesti Fight Club on tyrmäävän komea jo alkuteksteistä. Kamera liikkuu tavalla johon ei normaalisti ole totuttu: se menee seinien ja pään läpi. Elokuvassa käytetään paljon takaumia, mikä sinänsä ei ole harvinaista, mutta niissäkin on omaperäinen ja hauska ote.

Edward Norton on roolissaan erinomainen, ja hän on elokuvan varsinainen päähenkilö eikä Brad Pitt, niin kuin mainosten ja alkutekstien perusteella voisi luulla. Pitt on omalla tavallaan vakuuttava, mutta hänen esittämänsä Tyler on hahmona yksituumaisempi kuin Nortonin esittämä kertoja.

David Fincher on ohjaajana kiistaton lahjakkuus, mutta Fight Clubissa on omat ongelmansa. Se tuntuu toimivan vain provokaation tasolla, iskuna katsojan kasvoihin. Siinä jaksetaan meuhkata ihmisen primitiivisestä puolesta, mutta se ei tarjoa mitään älyllistä vaihtoehtoa, jota nimenomaan jää kaipaamaan. Tästä olisi mielenkiintoista vääntää kättä Fincherin kanssa. Siis henkisesti.

Fight Club esitetään TV2-kanavalla sunnuntaina 24.01.2021 klo 21.00. Areenassa viikon ajan. Katso alta hieno alkutekstijakso.