Tänään tv:ssä: Vuoden 2007 jännäri on täysosuma – ”Ehkä kaikkien aikojen väkivaltaisin Oscar-leffa”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2007 valmistunut Menetetty maa.

3.3.2019 06:30

Lukuisia laadukkaita elokuvia työstäneet Joel ja Ethan Coen osuivat napakymppiin vuoden 2007 ohjauksellaan Menetetty maa, mistä sitten seurasikin palkintosade keskeisimmissä Oscar-kategorioissa.

Vuoden 1980 Teksasiin sijoittuva nerokas takaa-ajotarina kuuluu väkivaltaisimpiin parhaan elokuvan palkinnon voittajiin.

Menetetty maa perustuu Cormac McCarthyn arvostettuun, vuonna 2005 julkaistuun romaaniin. Coenien sovitus on varsin uskollinen jo alkujaan vahvalle lähdemateriaalille, mikä yhdessä vahvan näyttelijäkaartin kanssa on myötävaikuttanut täydelliseen onnistumiseen.

Llewelyn Moss (Josh Brolin) osuu metsästysretkensä yhteydessä sattumalta suurten huumejengien välisen verisen taistelun tapahtumapaikalle. Lähistöltä löytyy kaksi miljoonaa dollaria käteistä sisältävä salkku, jonka Moss vie paikalta aikeenaan aloittaa rahoilla uusi elämä vaimonsa (Kelly Macdonald) kanssa.

Huumekartellit eivät kuitenkaan luovuta näin suurta summaa helpolla vääriin käsiin. Moss saa peräänsä kaikkien aikojen psykopaattitappajan, enemmän luonnonvoimaa kuin ihmistä muistuttavan Anton Chigurhin (Javier Bardem). Ympäri rajaseutua kulkevan takaa-ajon varrelle kertyy kiihtyvällä tahdilla verisiä ruumiita, joita seuraa lain ja järjen ääntä edustava sheriffi Tom Bell (Tommy Lee Jones).

Coenit täyttävät takaa-ajotarinan huikeilla käänteillä ja kansoittavat sen mainioilla sivuhahmoilla. Romaanille uskollinen, omintakeinen loppuratkaisu ei ehkä tyydytä kaikkia mutta kruunaa modernin klassikon mieleenpainuvasti.

Menetetty maa esitetään Nelosella sunnuntaina 3.3.2019 klo 22.05. Toinen esitys Hero-kanavalla tiistaina 05.03.2019 klo 21.00. Katso alta Javier Bardemin Oscar-puhe.

Lisää luettavaa