Tänään tv:ssä: ”Vuoden 2016 seksikkäin elokuva” – Eroottinen jännäri sai uuden nimen ja saattaa sen takia mennä helposti ohi

IMDb-arvosana 8,1.

6.1.2021 05:00

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2016 valmistunut Palvelijatar.

Elokuvaa esitettiin teattereissa nimellä The Handmaiden, joten suomenkielinen nimi saattaa mennä helposti ohi.

Etelä-Korean tunnetuimpiin ohjaajiin kuuluvan Park Chan-wookin (Joint Security Area, Oldboy) ohjaustyö pohjautuu Sarah Watersin rikosromaaniin, jonka Park on siirtänyt viktoriaanisesta ajasta Japanin hallitsemaan 1930-luvun Koreaan.

Kreiviksi itseään nimittävä huijari (Ha Jung-woo) värvää taskuvarastytön (Kim Tae-ri) ja tekee tästä rikkaan aatelisnaisen (Kim Min-hee) palvelijattaren.

Tarkoituksena on päästä kiinni perintörahoihin, mutta samalla syntyy kuuma kolmiodraama, jossa Adèlen elämää muistuttavat seksikohtaukset ja sadomasokistinen eroottinen kuvasto vuorottelevat. The Daily Beast -lehti nimesi Palvelijattaren vuoden 2016 seksikkäimmäksi elokuvaksi.

Palvelijatar on jaettu kolmeen osaan, joissa tarina kerrotaan eri näkökulmista ennen shokeeraavaa loppua. Visuaalisesti upean elokuvan kuvaus, puvustus ja lavastus hivelevät silmiä. Tarina on monitasoinen ja täynnä yllätyksiä: tämä elokuva ei päästä katsojaa helpolla.

Palvelijatar esitetään Yle Teemalla keskiviikkona 06.01.2021 klo 22.00. Areenassa 29 päivää. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia