Tänään tv:ssä: Vuoden 2020 Oscar-voittajaa ei nähty Suomen teattereissa lainkaan

Episodin tähdet ★★★★

26.1.2025 08:00

Vuoden 2020 elokuva Judas and the Black Messiah voitti Oscar-gaalassa kaksi palkintoa.

Jordan Peelen elokuvista Get Out ja Nope tuttu Daniel Kaluuya palkittiin karismaa uhkuvasta suoristuksestaan parhaan miessivuosan pystillä. Lisäksi H.E.R:n esittämä Fight for You palkittiin parhaana lauluna.

1960-luvun lopulle sijoittuvan elokuvan musta messias on Kaluuyan esittämä Fred Hampton, Mustat Pantterit -järjestön ihmisoikeustaistelija.

Tarinan Juudas taas on pikkurikollinen nimeltä William O’Neal, jota esittää toisen vahvan roolin tekevä LaKeith Stanfield. FBI lähetti O’Nealin tarkkailemaan järjestön toimintaa soluttautujana.

Aiemmin suurelle yleisölle tuntemattoman Shaka Kingin ohjaustyö on vaikuttava ja autenttisen tuntuinen elokuva. Poliittinen elämäkerta ja rikoselokuvan juonikuvio yhdistyvät onnistuneesti.

Lue myös: Merkittävä muutos Oscar-gaalassa – 1940-luvulta peräisin oleva perinne jää pois

Suomen valkokankaille Judas and the Black Messiah ei saapunut lainkaan, vaan se julkaistiin dvd:nä ja premium-vuokravideona.

Judas and the Black Messiah esitetään nyt Suomen televisiossa kaksi kertaa:

  • Su 26.1.2025 klo 23.15, TV5
  • To 30.1.2025 klo 23.10, Kutonen

Katso traileri alta.

YouTube video