Tänään tv:ssä: Vuonna 1963 ilmestyi yksi kaikkien aikojen pelottavimmista elokuvista – Ahdistava tunnelma säilyy loppuun saakka

IMDb-arvosana 7,6.

15.10.2022 08:00

Torilla on syytä olla tarkkana, ettei saa pulun roiskaisua niskaansa tai ettei lokki nappaa makupalaa kädestä. Aivan toiseen mittakaavaan siipiveikkojen uhka kasvaa Linnuissa.

Yhdeksi kaikkien aikojen pelottavimmaksi elokuvaksi nimetty Linnut kuuluu Alfred Hitchcockin tunnetuimpiin ohjaustöihin.

Vuonna 1963 valmistunut elokuva kertoo seurapiirikaunottaresta (Tippi Hedren), joka jäljittää lemmikkieläinkaupassa tapaamaansa miestä eristettyyn merenrantakylään. Yhtäkkiä seudun linnut alkavat parveilla ja hyökkäillä ihmisten kimppuun.

Tapahtumat alkavat vyöryä täysin yllättäen huipentuen systemaattiselta vaikuttavaan iskuun, joka ulottuu sisätiloihin. Lopussakaan ahdistava salaisuus ei avaudu – linnut jäävät tarkkailemaan kuvasta pois ajavaa autoseuruetta.

Daphne du Maurier’n tarinaan perustuva Linnut ei tarjoa mitään selitystä eläinten käyttäytymiselle. Analyytikot ovat löytäneet tapahtumista milloin ahdistuneen seksuaalisuuden symboliikkaa, milloin kytkeneet käsittämättömät iskut Yhdysvaltain vainoharhaiseen kommunismin pelkoon ja maailmanpolitiikkaan.

Niin tai näin, Linnut säväyttää yhä näyttäessään luonnon mahdin siivekkäiden arvaamattomana käytöksenä. Ne olivat täällä ennen meitä, ja myös jäävät jäljelle sitten kun meitä ei enää ole.’

Linnut esitetään Yle Teemalla lauantaina 15.10.2022 klo 23.50. Areenassa 30.10.2022 saakka. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa