Tänään tv:ssä: Ysärikomedian Oscar-voitto jäi historiaan – Veteraanitähti teki kovan tempun noutaessaan pystin lavalta

IMDb-arvosana 6,8.

10.5.2022 06:30

Kaupunki-cowboyt (City Slickers) on yhdysvaltalainen vuoden 1991 komedia, jonka päärooleissa näyttelevät Billy Crystal, Bruno Kirby, Daniel Stern, Helen Slater ja Jack Palance.

Ron Underwoodin ohjaama elokuva oli iso hitti 1990-luvun alussa. Se kertoo kolmesta miehestä, jotka kärsivät keski-iän kriisistä ja pestautuvat pariksi viikoksi karjanajajiksi.

Crystalin esittämä Mitch Robbins on erityisen masentunut työnsä ja perheensä takia.

Pienessä roolissa nähdään Jake Gyllenhaal, joka tekee ensiesiintymisensä valkokankaalla. Hän oli elokuvan ilmestyessä 11-vuotias.

Elokuva muistetaan myös siitä, että Jack Palance voitti siitä parhaan miessivuosan Oscarin. Gaalan juontajana oli vieläpä samassa elokuvassa näyttelevä Billy Crystal.

Kiitospuheensa aikana Palance halusi todistella hyvää kuntoaan 73 vuoden iästään huolimatta. Miehen yhden käden punnerrukset jäivät kertaheitolla Oscar-historiaan.

Elokuvalle tehtiin jatko-osa Kaupunkicowboyt II, joka ei menestynyt yhtä hyvin kuin alkuperäinen.

Kaupunki-cowboyt esitettiin FOX-kanavalla jo kerran sunnuntaina, mutta luvassa on vielä kaksi lähetystä samalla kanavalla:

  • Ti 10.05.2022 klo 23.00
  • La 14.05.2022 klo 01.00

Katso alta Jack Palancen voittopunnerrukset Oscar-gaalassa.

Lisää luettavaa