”Tarjoaa mielenkiintoisia koukkuja” – Uutta Disney Plus -komediasarjaa kannattaa seurata

Vahvasti pääosiensa sarja.

Äveriäämmän väen asuintalosta löytyy kuollut asukas. Poliisi epäilee itsemurhaa, mutta kolme toisilleen tuntematonta ja omaan arkeensa kyllästynyttä naapuria löytää yhteisen suunnan tapauksen ympäriltä.

Naapurin menehtyminen haiskahtaa murhalta ja ennen kaikkea uuden true crime -podcastin alkujuonnolta.

Disney Plus -palvelussa julkaistu Only Murders in the Building on vahvasti pääosiensa Steve Martinin, Martin Shortin ja Selena Gomezin sarja.

Sarja on leikattu huonosti – kuin mainostaukojen varaan – ja jaksoissa nähdään sekä parasta että pahinta Martin ja Short -duolle tyypillistä komediaa. Jos jompikumpi herroista ahdistaa jo etukäteen, sarjaa kannattaa vältellä.

Silti pidän sarjasta enemmän kuin se ehkä ansaitsisi. Puolen tunnin mittaiset jaksot ovat juuri sopivan pituisia sisältämään sekä humoristista amatööritutkimista että yllättävän herkkiä draamakohtauksia, joissa Martin on muutenkin parhaimmillaan.

Kymmenen jakson mittaisesta sarjasta on nyt julkaistu puolet. Sarja on tarjoillut parahiksi useita mielenkiintoisia koukkuja, joita seurata myös jatkossa.

Jani Svensk

Tähdet ★★★★

YouTube video

Aiheeseen liittyvät jutut