Tatu ja Patu vetää peffateattereihin – 200 000 katsojaa rikki pikavauhtia

2.11.2016 10:42

Keskiviikkona 19.10. ensi-iltansa saanut kokoperheen elokuva Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! on ylittänyt kahdessa viikossa 200.000 katsojan rajapyykin.

Elokuvan on nähnyt keskiviikkoon mennessä 202 481 katsojaa.

Antti Holman, Riku Niemisen ja Eedit Patrakan tähdittämä elokuva on noussut kertaheitolla kaikkien aikojen suosituimpien kotimaisten perhe-elokuvien joukkoon.

”On ollut todella ilahduttava nähdä, kuinka positiivisen vastaanoton elokuva on saanut eri ikäisissä katsojissa. Tavoitteemme oli tehdä elokuva, jonka parissa myös lasten vanhemmat viihtyvät.”, kommentoi elokuvan tuottaja Riina Hyytiä tiedotteessa.

Elokuva saa kansainvälisen ensi-iltansa perjantaina Chicagon lastenelokuvafestivaaleilla, jonka viralliseen ohjelmistoon se on valittu.

Tatu ja Patu seikkailevat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen yhdessä kirjoittaman ja kuvittaman lastenkirjasarjan päähenkilöinä yhteensä 17 kirjan sivuilla. Kirjoja on myyty yli miljoona kappaletta ja hahmojen pohjalta on tehty nyt ensimmäistä kertaa elokuva.

Elokuvan on ohjannut Rike Jokela ja käsikirjoittanut Aino Havukainen.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia