Teini-ikäisen tytön seksuaalisesta heräämisestä kertovalle elokuvalle lätkäistiin K18-leima – tekijät tuohtuneita

20.8.2015 11:39

Erinomaisia arvioita ja hyvää sanaa kerännyt The Diary of a Teenage Girl on joutunut brittiläisen sensuurin kouriin ja saanut maan ikärajavirastolta K18-leiman päälleen.

Elokuva kertoo 15-vuotiaan Minnien seksuaalisesta heräämisestä sekä tämän suhteesta äitinsä 35-vuotiaaseen miesystävään. Tekijät toivoivat tavoittavansa erityisesti nuoret naiset, sanoen elokuvan käsittelevan naisten seksuaalisuutta avoimella ja rehellisellä tavalla. Tuottajat vetosivat muun muassa siihen, että samaa aihetta käsittelevät Kidulthdood, Fish Tank ja Lukija saivat kaikki K15-merkinnän.

Ikärajamerkinnöistä vastaava BBFC ei kuitenkaan pyörtänyt päätöstään, vaan elokuva jää teattereissa vain aikuisten nähtäväksi.

”Olemme erittäin pettyneitä”, elokuvan levitysyhtiön Wahida Begum kertoo päätöksestä.

”Aikana jolloin nuoret naiset ovat jatkuvan esineellistämisen ja seksualisoinnin kohteena, The Diary of a Teenage Girl lähettää hyvin positiivisen, voimaannuttavan viestin seksuaalisuudesta ja kehonkuvasta tytöille… On sääli, ettei yleisö voi laillisesti nähdä elokuvaa, joka on naisten tekemä ja kaikenikäisille naisille tarkoitettu”, Begum jatkaa.

Begum myös heittää kehiin väitteen, että elokuvan ovat BBFC:llä nähneet ainoastaan miehet.

BBFC:n mukaan K18-leima tuli kuitenkin elokuvan vahvasta seksuaalisesta sisällöstä. Seksikohtausten määrä ja seksiviittaukset ovat liian toistuvia, eivätkä sallineet K15-ikärajan antamista. Virasto myös painottaa, että elokuvaa eivät nähneet ainoastaan miehet.

Elokuvan käsikirjoittaja-ohjaaja Marielle Heller sanoo tyttöjen kasvutarinoiden saavan harvoin samaa kohtelua kuin poikien.

”Media antaa jatkuvasti kuvan, että pojat ovat ainoita, jotka haluavat seksiä. Tytöt ovat niitä, jotka eivät halua… Kukaan ei kerro, miltä tuntuu tytöstä, joka haluaa seksiä. Mitä jos olet teini-ikäinen tyttö, joka haluaa seksiä?”, Heller toteaa osuvasti.

Elokuva perustuu Phoebe Gloecknerin sarjakuvaromaaniin. Pääosissa nähdään Bel Powley, Kristen Wiig ja Alexander Skarsgård.

The Diary of a Teenage Girl on osa tämän syksyn Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistoa. Suomen ikärajamerkinnästä elokuvalle ei vielä ole tietoa.

Lähde: The Guardian

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa