Television suosikkipariskunta joutuu sodan jalkoihin – katso pian jatkuvan Outlanderin uusi traileri

Uusi kausi käynnistyy ensi kuussa.

11.5.2023 20:30

Jo vuonna 2014 käynnistynyt suosikkisarja Outlander – Matkantekijä starttaa seitsemännen tuotantokautensa ensi kuussa. Nyt draamaseikkailun seuraavasta osuudesta on myös julkaistu virallinen traileri.

Jamien (Sam Heughan) ja Clairen (Caitríona Balfe) rakkaus joutuu jälleen koetukseen, kun Yhdysvaltain vapaussota vyöryy heidän luokseen.

Uusi kausi on jaettu kahteen osaan ja se tulee koostumaan yhteensä 16 jaksosta. Kausi on tällä kertaa hieman pidempi, koska kuudetta kautta jouduttiin lyhentämään pandemian vuoksi.

Outlanderin seitsemäs kausi käynnistyy Yhdysvaltain televisiossa 16. kesäkuuta. Kauden toinen puolikas esitetään ensi vuoden puolella. Suomen ensiesitysaikataulu ei ole vielä tiedossa, mutta viime kauden esitti täkäläisillä markkinoilla ensimmäisenä Elisa Viihde Viaplay.

Sarja on uusittu myös jo kahdeksannelle ja viimeiselle tuotantokaudelleen.

Katsasta tuore ja tunteikas Outlander-traileri alta.

Lisää luettavaa