The Last of Us -sarjan katsojaluvut ne vain kasvavat

Hurjaa! Todella hurjaa!

8.2.2023 11:03

Tällä viikolla näemmekin kaksi huikean hienon The Last of Us –sarjan osaa. Jenkkifutisfinaali Super Bowl pelataan sunnuntaina Yhdysvalloissa, joten sarjan vitososa esitetään USA:ssa jo perjantaina. Suomessa osa nähdään lauantaina.

Kolmasosa herätti niin kovan somepöhinän, että neljättä osaa katsoi 7,5 miljoonaa ihmistä Yhdysvalloissa.

Se on huimat 17 prosenttia kasvua kolmososasta, ja 60 prosenttia ensimmäisestä osasta.

Asian tekee erikoiseksi myös se, että nelososa esitettiin samaan aikaan kun Grammyt jaettiin – ja Grammyillä oli ennätyksellinen 12,4 miljoonan yleisö.

Harvan sarjan katsojaluvut kasvavat tällaista vauhtia, joten kyseessä on poikkeuksellinen hitti – ja sen sarja ansaitsee, koska myös alkuperäispelit ovat niin upeita kokemuksia.

Lähde: Gizmodo

Lisää luettavaa