The Witcher kipusi takaisin Netflixin Top10-listalle – odotettu kakkoskausi enää tuntien päässä

Enää yksi yö ennen paluuta Geraltin seuraan.

The Witcher singahti Netflixin suosikkisarjojen kärkikastiin ilmestymisensä myötä loppuvuodesta 2019. Tällä hetkellä se pitää viidettä sijaa suoratoistopalvelun kaikkien aikojen katsotuimpien sarjojen listalla – sarjaa katsottiin ensimmäisen 28 päivän aikana huimat 541 miljoonaa tuntia. Nyt se on myös ilmestynyt uudestaan Netflix-sarjojen tämän hetken Top10-listoille.

The Witcher löytyy tällä hetkellä Suomen Top10-listasijalta kolme. Moni tilaaja on siis intoutunut katsomaan kahdeksanjaksoisen ensimmäisen tuotantokauden uusiksi valmistautuakseen huomenna 17. joulukuuta julkaistavaan kakkoskauteen.

Uudelleenkatselu on ehkä ihan hyväkin idea tämän sarjan kohdalla. Eikä vain siksi, että sen avulla saa palautettua edelliset tapahtumat tuoreelleen takaisin muistiin. Ensimmäisen kauden suurin kritiikin aihe oli sen sekavalta tuntuva aikajana. Päähahmoja Geraltia (Henry Cavill), Yenneferiä (Anya Chalotra) ja Ciriä (Freya Allan) seurataan kutakin eri aikakaudella ennen kuin heidän tiensä vihdoin alkavat risteämään keskenään. Tätä ei kuitenkaan tuoda kovin selkeästi esille, joten monen päät olivat syystäkin hieman pyörällä ensimmäisen katsomiskokemuksen aikana. Nyt kun tämä seikka on tiedossa, noiturimaailmaan on astetta helpompi hypätä sisään toisella katselukerralla.

Kauhufantasian tuotantotiimi on kuitenkin kuullut yleisönsä kritiikin ja olemmekin saaneet vakuutuksia siitä, että seuraava tuotantokausi etenee kerronnassaan huomattavasti lineaarisemmin. Pystymme siis huomenna keskittymään entistä paremmin juonikuvioiden seuraamiseen ja visuaalisten aspektien ihasteluun, kun The Witcher jatkuu kahdeksan uuden jakson voimin.

The Witcher on uusittu myös jo valmiiksi kolmannelle tuotantokaudelle. Alla molempien kausien trailerit.

YouTube video
YouTube video

Aiheeseen liittyvät jutut