Tiesitkö? 90-luvun toimintahitin pääosissa piti alun perin olla Schwarzenegger ja Stallone

Ohjaaja ei uskonut toimintatähtien sopivan rooleihin.

1.7.2017 01:45

Vuonna 1997 ilmestynyt Face/Off – kahdet kasvot alun perin suunniteltiin toteutettavan aivan eri näyttelijöillä.

Face/Offin käsikirjoittajat aluksi kuvittelivat, että pääosissa nähtäisiin Michael Douglas ja Harrison Ford, mutta tämä idea ei edennyt mihinkään, vaikka Douglas päätyikin yhdeksi elokuvan tuottajista.

Tämän jälkeen konkreettisena suunnitelmana oli, että Sylvester Stallone ja Arnold Schwarzenegger esittäisivät pääosia. Toimintatähtien yhteiselokuva ei kuitenkaan tapahtunut, koska ohjaajaksi valittu John Woo ei pitänyt ideasta.

Woon mielestä John Travolta ja Nicolas Cage sopivat paremmin rooleihin, joten he päätyivät Face/Offin pääosan esittäjiksi.

20 vuotta sitten ilmestynyt Face/Off kertoi FBI-agentista, joka joutuu vaihtamaan kasvoja psykopaattisen terroristin kanssa.

Lähde: Loaded

Lisää luettavaa