Tiesitkö, että tuore Nobel-voittaja kirjoitti ennätyksellisen lyhyessä ajassa kirjan, josta syntyi rakastettu kahdeksan Oscar-ehdokkuuden elokuva?

Mestariteoksia syntyy toisinaan erityisen nopeasti.

3.12.2017 22:32

Tänä vuonna Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja oli japanilaissyntyinen brittiläiskirjailija Kazuo Ishiguro. Hän on kirjoittanut esimerkiksi kirjan Ole luonani aina, josta vuonna 2010 tehtiin mainio elokuva Keira Knightleyn, Carey Mulliganin ja Andrew Garfieldin voimin. Ennen sitä Ishiguro kirjoitti kuitenkin läpimurtoteoksensa.

Vuonna 1993 tästä läpimurtoteoksesta ilmestyi myös samanniminen elokuva Pitkän päivän ilta. Se sai jopa kahdeksan Oscar-ehdokkuutta, mukaanluettuna parhaasta elokuvasta, miespääosasta (Anthony Hopkins), naispääosasta (Emma Thompson) ja niin edelleen. Hämmästyttävää onkin, että Ishiguro kertoo The Guardianille kirjoittaneensä kirjan kuukaudessa.

Kun hänen toisesta romaanistaan tuli menestys, alkoi sadella kutsuja illallisille ja kaikkea muuta mikä piti kirjailijan kiireisenä. Hänelle ei jäänyt aikaa tai energiaa kirjoittamiseen. Silloin hän keksi vaimonsa kanssa idean: hän pakottaa itsensä kirjoittamaan neljän viikon ajan aamusta iltaan, ei vastaa postiin tai mene lähellekään puhelinta. Vieraita ei oteta vastaan. Vaikka hänen vaimonsa on myös kiireinen, sopimukseen kuului, että hän tekee kotityöt ja hoitaa ruoanlaiton tämän neljän viikon jakson ajan.

Näin Ishiguro sai pidettyä ajatuksensa kasassa ja luomaan romaanin, jota tullaan muistelemaan vielä vuosikymmenien päästä. Pitkän päivän ilta voitti ilmestyessään myös arvostetun Man Booker Prize -palkinnon.

Kuva elokuvasta Pitkän päivän ilta

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia