Noah

GENRE , ENSI-ILTA 04.04.2014 TÄHDET

Black Swan -elokuvan menestyksen myötä Darren Aronofsky sai melko vapaat kädet seuraavan projektinsa suhteen – ja selvästikin myös rohkeutta käyttää tilannetta hyväkseen. Studiopomot lienevät henkäisseet pariin otteeseen syvään, kun selvisi, että Aronofsky aikoo tarttua Raamattuun ja erityisesti kauan kaavailemaansa Nooan arkin tarinaan.

Pääpiirteittäin elokuva seuraa Raamatun tekstiä: hurskas, luontoa arvostava ja Luojaa kunnioittava Nooa todistaa ihmeitä ja näkee näkyjä, joiden perusteella ihmisten raadollisuus on johtamassa kaiken tuhoon. Tarina on kuitenkin myös irrotettu raamatullisesta aikajatkumosta, sillä elokuvan versiossa luominen ja tuho tuntuvat sykliseltä niin, että tapahtumat voi halutessaan sijoittaa niin aikaan ennen ajanlaskumme alkua kuin epämääräiseen postapokalyptiseen tulevaisuuteenkin.

Noah on melkoisen ristiriitainen tapaus. Toisaalta se on kuin huumoriton Taru sormusten herrasta -spektaakkeli. Pudonneista enkeleistä tulevat mieleen kiviset entit, ja Anthony Hopkins tuntuu kanavoivan Gandalfia Nooan Metusalem-isoisänä. Toisaalta elokuva on hyvin pelkistetty karuinen maisemineen ja muutamine päähenkilöineen.

Välillä Noah lentää alkuteoksesta aivan omiin sfääreihinsä, välillä se taas tuntuu turhankin kirjaimelliselta Raamatun kuvitukselta, varsinkin yrittäessään hieman nolosti esittää ”realistisia” selityksiä kirjan tapahtumille. Raamatun kertomukset, sen ulkopuolelle jääneet apokryfiset tekstit ja kristilliset legendat sekoittuvat Aronofskyn käsissä sujuvasti vegetaristiseen new age -hömppään ja toisaalta yleisfilosofiseen pohdiskeluun. Myös perinteisen toimintaelokuvan kliseille annetaan tilaa.

Noah on ulkoasua myöten mielenkiintoisen kahtiajakoinen. Sen pitkälti Islannin kiviaavikoilla kuvattu maailma on karu, mutta se kuhisee efektejä. Nekin on suurimmaksi osaksi tehty kuvaamaan periaatteessa realistisia asioita, olentoja ja tapahtumia, jotka on kuitenkin aavistuksen tuunattu fantastiseen suuntaan – silloin kun ei ole kyse puhtaista mielikuvitusolennoista. Ne taas tuntuvat hyvin pelkistetyin vedoin luoduilta. Vedenpaisumus on komea, mutta tuntuu nopealta sivujuonteelta rauhallisemman toimintadraaman joukossa. Ristiriita on takuuvarmasti tarkoituksellista ja muodostaa hyvin mielenkiintoisen visuaalisen kokonaisuuden.

Russell Crowe vetää vaativan, moneen suuntaan temmotun roolihahmon vakaumuksella, joka kantaa elokuvaa niin, että muiden roolien miehityksellä ei oikeastaan ole edes merkitystä. Vajavaisenakin Aronofskyn visio on niin kiinnostava ja kunnianhimoinen, että olisi harmi, mikäli sen katsomisen esteenä olisi äärimmäinen kiihkomielinen suhtautuminen Raamattuun suuntaan tai toiseen.

 



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat