Tim Burton vertaa Johnny Depp -tapausta Frankensteinin hirviön tarinaan

Burton näkee lynkkausjoukkoja yhä enenevissä määrin.

12.9.2023 09:01

Tim Burton ja Johnny Depp ovat pitkäaikaisia ystäviä ja kollegoita. Burton oli The independent -lehden haastattelussa, jossa hän kertoi mietteitään Deppin tapauksesta.

Kaikkihan jo tietävät, kuinka Deppin entinen vaimo Amber Heard syytti Deppiä väkivallasta vuonna 2016. Depp haastoi Heardin kunnianloukkauksesta oikeuteen, mutta tuho ehti jo tapahtua. Depp menetti kaikki Hollywoodin työnsä moneksi vuodeksi.

– Minulla oli jo lapsena päässä kuva Frankensteinin vihaisista kyläläisistä. Olen aina ajatellut yhteiskuntaa sillä tavalla. Vihaisena kylänä. Nykyään tätä näkee yhä enemmän ja enemmän. Se on todella kummallinen voima ihmiskunnassa. En pidä tai ymmärrä tätä ihmisyyden erikoista luonteenpiirrettä, Burton sanoo.

Depp ja Burton ovat tehneet kahdeksan elokuvaa yhdessä.

Burton ehti kuvata tulevan elokuvansa Beetlejuice 2:n 99-prosenttisesti valmiiksi, kun Hollywoodin lakot alkoivat. Heillä oli enää kaksi kuvauspäivää jäljellä. Deppiä ei ilmeisesti elokuvassa nähdä.

Lisää luettavaa