Todd McFarlanen Spawn-leffasta uutta tietoa: mukana a-listan näyttelijöitä ja isompi budjetti

Joku studio voisi jo tarttua tähän projektiin!

27.3.2023 18:01

Spawnin luoja Todd McFarlane on puuhastellut leffaprojektin parissa jo monta vuotta. Hän on yrittänyt tehdä Spawn-elokuvaa mitä erilaisemmilla kokoonpanoilla. Yhdessä vaiheessa hänen piti ohjata se.

Elokuvan piti olla alkujaan pienen budjetin pikkuleffa, mutta paljon on muuttunut.

– Alkuperäisidea on hieman kasvanut. Hollywoodin kanssa joutuu tekemään paljon työtä. Eikä tässä ole mitään yllättävää, mutta kun saat a-listalaisia mukaan, niin sittenhän niitä alkaa tulemaan lisää. Ei yhtä, mutta useita a-listan näyttelijöitä, McFarlane kertoo tuoreessa haastattelussa.

– Hiljalleen projekti kasvaa kasvamistaan. Jossain vaiheessa projekti myydään studiolle ja sitten se kasvaa lisää. Eivät he halua tehdä pienen budjetin elokuvaa näin kovien nimien kanssa. Sen takia he eivät halua tehdä sopimuksia. Eivät he halua tehdä mitään jättileffaa, mutta eivät myöskään mitään 8 miljoonan dollarin budjettikauhurainaa.

McFarlane pysyy kuitenkin realistisena, koska saattaa olla, että lopulta puhutaan useamman elokuvan sopimuksesta. Studiot eivät myöskään halua tehdä mitään näin isoa ensikertalaisohjaajan kanssa, joten nimekäs ohjaajakin pitäisi löytää.

Ainakin Jamie Foxx on ilmeisesti vielä mukana.

Katso alta koko haastattelu.

Lisää luettavaa