Toimituksen suosikit: komedia sai tosielämän tragediaa kovemman ikärajan

Viikon kaksi uutuutta ovat melko kaukana toisistaan: toinen on suositun komediasarjan kolmas osa, toinen edustaa lajityyppiä, joka yleensä ei massoja kerää. Koska ensin mainitussa pelleillään myös huumaavilla aineilla, on sen ikäraja korkeampi kuin jälkimmäisessä, jossa ihmisiä kuolee oikeasti.

25.8.2017 12:37

Viikon vetonaula on tietysti Napapiirin sankarit 3, joka keskiviikkona ensi-iltaan tultuaan onnistui jo kahden päivän jälkeen nousemaan viikon katsotuimmaksi elokuvaksi. Kuten Episodin toimituksen tähdistä voi päätellä, luvassa on samaa hyväksi havaittua sisältöä kuin aikaisemmissa osissakin. Dome Karukosken ohjaama ykkösosa on tietysti merkkipaalu, johon muita verrataan, mutta Episodin arvion mukaan Tiina Lymin kolmososa ei siitä kamalan kauas jää.

Superswede kertoo 1970-luvun Formula 1 -kisoista, joissa kisat ratkaisiin kaksintaisteluissa radalla rengas- ja varikkostrategioiden sijaan. Sillä oli myös kääntöpuolensa, kuten dokumentin keskiössä olevan Ronnie Petersonin kohtalo osoittaa.

Elokuvaa voi suositella kaikille formuloiden ystäville, mutta Episodin arvioija pitää sen ikärajaa liian alhaisena. Ikäraja on 7, eli vanhempien seurassa saliin pääsisivät nelivuotiaatkin. He eivät ehkä ole dokumenttien kohderyhmää, mutta vanhemmat käyttäköön harkintaansa, sillä kuten Episodin arviossa todetaan: ”dokkarissa nimittäin näytetään kuinka ihmisiä palaa elävältä.”

Klikkaa taulukko suuremmaksi.

Lisää luettavaa