Tom Cruise on bongattu aiemmin Pariisin olympialaisten katsomoista, mutta häneltä on luvassa muutakin kuin kisojen katselua. Cruise aikonee osallistua esiintyjänä olympialaisten päättäjäisten ohjelmanumeroon, vaikkakaan Cruisen edustus ei ole vahvistanut vielä asiaa.
Cruise tunnetaan perinteisen näyttelemisen lisäksi vaarallisista stunteistaan, joita hän tekee elokuvissaan itse. Nyt yksi stuntti tullaan mitä ilmeisimmin näkemään kuvausten ulkopuolella, kun Hollywood-tähti tekee sellaisen päättäjäisissä.
Näyttelijä Simon Pegg ehti kertoa viime kuussa, että Mission Impossible 8 -elokuvan kuvaukset olisivat purkissa. Varietyn mukaan kuvauksia olisi kuitenkin tehty Euroopassa vielä ihan viime aikoina.
Ilmeisesti Cruisen stuntti ei liity ainakaan suoraan Mission Impossible 8 -elokuvan kuvauksiin, vaan se on erillinen ohjelmanumero. Toki Cruisen esiintyminen tuonee mainosta myös kyseiselle leffalle.
Sortir A Parisin ennakkotietojen mukaan Cruisen ohjelmanumeroon liittyisi ainakin moottoripyörä ja suuri lippu. Spekulaatioissa on arveltu, että Cruisen esiintymisen yhteydessä olympialaiset luovutetaan seuraavalle, vuoden 2028 olympialaisten järjestäjäkaupungille Los Angelesille.
Lähde: NME