Total Recall -käsikirjoittaja jäi nuolemaan näppejään – Disney voitti Zootropolis-oikeudenkäynnin

Käsikirjoittaja syytti Disney vakavasta ideavarkaudesta. Tuomari näki asian toisin.

13.7.2017 17:10

Disneyn Oscar-palkittu Zootropolis (Pohjois-Amerikassa Zootopia)-animaatioelokuva pääsi voittonsa jälkeen uudelleen parrasvaloihin, kun käsikirjoittaja Gary L. Goldman (Total Recall) syytti yhtiötä ideansa varastamisesta ja vei jutun oikeuteen asti.

Syytteen mukaan Goldman esitteli Zootopia-nimisen ideansa sekä siihen liittyvät hahmoluonnokset Disneylle vuosina 2000 ja 2009. Yhtiön väitettiin varastaneen idean teemaa, tapahtumapaikkaa, juonta, hahmoja ja jopa dialogia myöten.

Disney tietenkin väitti syytösten olevan täysin perättömiä, ja ainoastaan Goldmanin yritys päästä osingoille menestyselokuvasta, johon tällä ei ollut osaa eikä arpaa. Ja nyt kalifornialainen tuomari Michael Fitzgerald on asettunut Disneyn puolelle.

Fitzgeraldin mukaan Goldmanilla ei ollut tarpeeksi näyttöä ideavarkaudesta, joten juttu otettiin pois käsittelystä. Tuomarin mukaan mm. hahmoissa nähtävät eriävyydet olivat huomattavammat kuin niiden samankaltaisuudet.

Lähde: Deadline

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia