Transformers 3:n kuvaukset alkavat

Chicagolainen elokuva-alan verkkolehti Reelchicago raportoi, että Michael Bay Hollywoodin hovinsa kanssa on saapumassa kaupunkiin ensi kesänä. Transformers 3:n tuotanto alkaa kaupungissa 10. toukokuuta, kun Chicagon elokuvastudioille perustetaan elokuvan toimisto ja rakennetaan lavasteita. 4. heinäkuuta alkaa seitsemän viikon kuvausjakso kaupungin kaduilla. Ennakkotietojen mukaan Chicago ja Moskova ovat isojen toimintakohtausten tapahtumapaikkoja.

Tällä hetkellä elokuvan maailmanensi-iltapäiväksi on ilmoitettu 1. heinäkuuta 2011. Tuottaja-ohjaaja Michael Bayn mukaan yksi uusista autoiksi naamioituvista roboteista ottaa Ferrari 458 Italian hahmon.

Vuoden 2007 Transformers maksoi 150 miljoonaa dollaria ja tienasi 702 miljoonaa. Viime vuoden jatko-osa Transformers: Kaatuneiden kosto tienasi 835 miljoonaa 200 miljoonan budjetilla. Transformers 3:n budjetti ei ole julkinen. Ensimmäisen elokuvan Japanin kiertueella (kuva) Bay ilmoitti suunnittelevansa jo osia neljä ja viisi.

Kolmososassa Shia Labeouf ja Megan Fox tekevät paluun tarinan Sam-sankarina ja hänen tyttöystävänään. Kevin Dunn ja Julie White jatkavat elokuvan slapstick-huumorista vastaavina Samin vanhempina ja Tyrese Gibson ilmavoimien upseerina. Uusista kasvoista Samin pomoa näyttelee John Malkvich ja elokuvassa nähdään lisäksi Coen-veljesten vakiokasvo Frances McDormand.