Klassikkosarja vihdoin blu-raylla: kaikki mitä fanit haluavat ja vähän enemmänkin

25.8.2014 16:28

Twin Peaksin blu-ray-julkaisua on odotettu pitkään ja hartaasti. Nyt kun se on vihdoin saapunut, niin klassikkosarjan fanit saavat kaiken haluamansa ja vähän enemmänkin. Upeaan koteloon pakattu kymmenlevyinen blu-ray-julkaisu sisältää sarjan molemmat tuotantokaudet ja Fire Walk with Me -elokuvan sekä valtavan määrän ekstroja.

Twin Peaks on kulttisarja, joka on ansainnut maineensa. Sarjan luoja David Lynch sai Hill Street Bluesia kirjoittaneesta Mark Frostista loistavan yhteistyökumppanin. Heidän yhteistyönsä tulos muistuttaa alkuasetelmaltaan Peyton Place -tyylisen saippuaoopperan ja perinteisen salapoliisikertomuksen yhdistelmää, mutta siinä sukelletaan paljon syvemmälle mielen mysteereihin ja unen maailmaan.

Yli kaksikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen Twin Peaks tuntuu edelleen ilmiömäisen hyvältä. Se näyttää 80- tai 90-lukulaiselta mutta samalla täysin ajattomalta. Puvustus, kampaukset ja amerikkalainen pikkukaupunki tuovat mieleen myös 50-luvun Yhdysvallat ja pikkukaupungin, jossa aika on pysähtynyt.
Twin-peaks-4
Sarjan ensimmäinen kausi on mestarillista televisiota. Toisen kauden puolivälin jälkeen tasossa tapahtuu selvä lasku, mikä johtuu ilmeisesti siitä että Lynch ja Frost eivät olleet enää niin aktiivisesti tuotannossa mukana. Lynch palasi sarjan maailmaan vielä pitkällä elokuvalla Fire Walk With Me, jossa ei tavoiteta alkuperäisen sarjan nerokkuutta, mutta se toimii joka tapauksessa kiinnostavana esiosana Laura Palmerin murhamysteerille.

Twin Peaks on siirretty huolellisesti teräväpiirtomuotoon. Teknisestä laadusta tuskin on tarkemmallakaan kotiteatterikatsojalla valittamista. Osa lisämateriaalista on ollut mukana aikaisemmin ilmestyneillä dvd-julkaisuilla, mutta suuri osa on täysin uutta.

Pilottijaksosta on saatavana sekä alkuperäinen versio että kansainvälinen leikkaus, joka on parikymmentä minuuttia pitempi ja toimii itsenäisenä tv-elokuvana. Tunnin mittaisessa Slice of Lynch -koosteessa Lynch nauttii kahvia ja piirakkaa näyttelijöiden kanssa. The Glastonbury Archives sisältää joukon arkistojen aarteita punaisen huoneen salaisuuksista Mark Frostin kuvattuun puhelinhaastatteluun. Muita erilaisia haastatteluja, kulissientakaisia katsauksia ja mukavia pikku yllätyksiä on tarjolla tuntikaupalla. Ja sen jälkeen kun sarjasta on esitelty suurin piirtein kaikki mahdollinen taustamateriaali, niin Fire Walk with Me -elokuvasta on saatavana peräti puolitoista tuntia poistettuja kohtauksia, jotka sisältävät monia leikkaamon lattialle jääneitä roolihahmoja ja sivujuonia.

Kaikki ekstrat on tekstitetty suomeksi, mistä maahantuojalle lisäpisteet.

Jussi Huhtala

Kausi 1 ★★★★★
Kausi 2 ★★★★
Fire Walk with Me ★★★
Ekstrat ★★★★★

Twin Peaks. The Entire Mystery. Yhdysvallat 1990–1991, 1992. Useita ohjaajia ja käsikirjoittajia. Pääosissa Kyle MacLachlan, Michael Ontkean, Sheryl Lee, Lara Flynn Boyle, Sherilyn Fenn. Ikäraja 16. Blu-ray. Julkaisupäivä 29.7.2014.

Lisää aiheesta: David Lynchin monet tasot

Twin Peaks kansi setti

Lisää luettavaa