Uneton elokuvaviikonloppu voi muuttaa elämän

Perjantaina 21. toukokuuta käynnistyy Uneton48-tapahtuma, jonka aikana etukäteen ilmoittautuneet joukkueet käsikirjoittavat, kuvaavat, säveltävät ja leikkaavat lyhytelokuvan sunnuntai-iltaan mennessä. Parhaimmillaan rutistus voi olla elämän mullistava kokemus.

Sen tietävät Sakari Mäkelä ja Markus Hirvelä, jotka kohtasivat yliopistossa fysiikkaa opiskellessaan. Pari vuotta sitten he osallistuivat Uneton48-kisaan, minkä johdosta Mäkelän ajatukset opettajan urasta kokivat täyskäännöksen. Hän on nyt White Cloud Productions -yhtiön johtaja, joka myös kuvaa ja ohjaa mainoselokuvia, musiikkivideoita, lyhäreitä, tapahtumataltiointeja ja yritysvideoita.

Hirvelä on edelleen fysiikan lumoissa, mutta toimii myös White Cloudin äänisuunnittelijana. Vielä keväällä 2008, kun nuoret miehet suunnittelivat Uneton48:aan osallistumista, Hirvelän ajatukset kulkivat radalla ”mitään en asiasta tiedä, mutta kuinka vaikeaa se nyt voi olla”.

Mäkelä opastaa tapahtumaan osallistujia:

– Ennen sitä pitää nukkua varastoon. Ei muuta tekemistä kuin latautumista sekä asenteen ja fiiliksen kasvattamista.

Hirvelä antaa käytännön neuvoja kahden urakkavuorokauden ajalle:

– Jonkun pitää vahtia, että ihmiset muistavat syödä ja levätä. Varsinkin ohjaaja unohtaa välillä, mutta tarkkuus ei parane siitä, että on väsynyt, vaikka olisi kuinka innokas.

Kaksikko suosittelee testikuvausten tekoa kisassa käytettävällä laitteistolla, sillä tosipaikan tullen laitteisiin tutustumiseen tai toimimattomien komponenttien uusimiseen ei ole aikaa. Laatu on tavoite, mutta perfektionismista on luovuttava: elokuvasta on oltava olemassa edes jokin leikkausversio, jonka voi palauttaa, jos viilatessa törmätään teknisiin ongelmiin tai aika loppuu.

Kummallakin on selvä mielipide tapahtumasta:

– Maailman nopein elokuvakoulu!