Uuden James Bondin ohjaaja tekee seuraavaksi sarjakuvaan perustuvan cyberpunk-leffan

Uijui! Nyt nimittäin kuulostaa hyvältä.

27.3.2021 12:40

No Time To Dien ohjaaja Cary Fukunaga on kovassa nosteessa. Hänet löydettiin True Detectiven ensimmäisen kauden ja Beasts of No Nation -elokuvan kautta.

Uuden Bond-seikkailun julkaisu on täysin koronapandemian varassa, mutta toivottavasti elokuva nähdään vihdoin lokakuussa.

Fukunaga aikoo tehdä seuraavaksi Image Comics -kustantamon Tokyo Ghost -nimisen sarjakuvan pohjalta elokuvan. Kymmenosainen cyberpunk-sarjis julkaistiin vuosien 2015 ja 2017 välissä.

Tokyo Ghost sijoittuu vuoteen 2089. Ihmiskunta on addiktoitunut teknologiaan, jonka avulla ihmiset pakenevat karua todellisuutta. Lainvalvojina toimivat päähahmot Debbie Decay ja Led Dent lähetetään teknologiavapaaseen puutarhavaltio Tokyoon.

Tokoy Ghostin tarina on saanut innoitteita niin Mad Max: Fury Roadista, Blade Runnerista ja Akirasta sekä Judge Dreddistä ja George Orwellin 1984:stä ja Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma -klassikosta. Syvän pään dystopiaa siis.

Lähde: Cinemablend

Lisää luettavaa